Maailmanpinnat - Suomi

      

 

MAAILMANPINNAT - TOP 10

 

Tämä sivu on perustettu palvelemaan suomalaisia maailmanpinnalistaajia. Havaittujen lintulajien kokonaismäärän päivittäminen tapahtuu yksinkertaisesti ilmoittamalla uusin tieto listan ylläpitäjälle (phottola@gmail.com). Sivusto on avoin ja tiedot näkyvät kaikille kiinnostuneille. Maailmanpinnat Suomi suosittelee jatkuvasti päivittyvää ja siksi ajantasaista IOC:n lajilistaa (www.worldbirdnames.org), mutta sitä hidasliikkeisemmät Clementsin ja Howard & Mooren taksonomiat voivat olla käytössä.

 

Päivityksiä tehdään säännöllisesti. Ota yhteyttä, jos olet havainnut ainakin 2.000 lintulajia.

 

 

 

 

                                           2025                    

 

           

Petri Hottola                     8.150                   

 

IOC. Keväällä 2016 kymmenen päivää Georgiassa (3. vierailu), Armeniassa (1.), Nagorno-Karabahissa ja teknisesti myös Azerbaidzanissa (Tigranashenin enklaavi) tuotti 8 uutta lintulajia: kiharapelikaanin, kaukasianteeren, kaspianlumikanan, kaukasianlumikanan, kaspianrautiaisen, ruususiipitulkun, rakkapunavarpusen ja mustapääsirkun. WP-pinnoja tuli lisää 19 eli niitä on nyt yhteensä 630. Näistä parhaita lienevät olleet persiantasku, harmaakultarinta ja arovarpunen. Yhteensä retkellä näkyi yli 220 lintulajia. 

 

Armeniassa pääsin tekemään tuttavuutta poliisin ja rajavartijoiden kanssa neljään otteeseen, kaikki kerrat maahan saapumista seuraavana päivänä, mutta kohtaamiset olivat alun hämmennyksen jälkeen sopuisia. Arpi-järven seudulla maan luoteisnurkassa ei oltu totuttu ulkomaisiin vierailijoihin, eikä varsinkaan georgialaisella vuokra-autolla liikkuviin. Nagorno-Karabahin sotatila ei retkeilyä vaikeuttanut ja myös Iranin rajalla saattoi tarkkailla lintuja aivan vapaasti. Myös nisäkkäitä näkyi, kolmen eliksen (orava ja kaksi vuohilajia) lisäksi mm. karhuemo kolmen pienen poikasensa kanssa. Jälkimmäisten temmellys vuoren rinteessä oli varsin mukavaa katsottavaa!

 

On myös todettava, että opiskelusta on usein hyötyä. Parin sadan sanan varsin ruosteinen varasto venäjää oli suureksi avuksi molemmissa maissa ja erityisesti Armeniassa, jossa englantia osasivat vain nuoriso ja korkeasti koulutetut ihmiset.

 

Kesä-elokuussa vuorossa oli 2kk kierros maailman ympäri (RTW no. 7) reittiä Lake Michigan (järven ympäri Chicago - Grayling - Sault Ste. Marie State Forest - Seney NWR - Horicon NWR - Chicago), USA - Grand Cayman, Cayman-saaret (2. vierailu, nyt myös lintuilu onnistui) - Pohjois-Peru (Piura - Talara - Pomacochas - Moyobamba - Tarapoto) - Mt. Mitutouge (Fujin vieressä), Japani - Sulawesi, Indonesia (Manado: Tambun, Gunung Manahaw, Tangkoko), Makassar: Karaenta) - Padang, Länsi-Sumatra (Tapan Road, Gunung Kerinci) - Jakarta, Jaava (Muara Angke) - Sabah (Poring - Sepilok - Mt. Kinabalu - Klias - Kuala Penyu - Kota Kinabalu) & Sarawak (Lawas, Bakelalan), Borneo, Malesia - Cebu (Nug-as Forest), Filippiinit - Negros (Gunung Kanlaon) - Luzon, Manila (La Mesa Ecopark).

 

Kaikki maat olivat jo ennestään vierailtuja eli nyt haettiin niitä vaikeampia puutelajeja. USA, Cayman-saaret ja tietenkin aina ylivertainen Japani olivat leppoisia retkipaikkoja. Peru taas oli raskas pitkien ajomatkojen ja räkätaudin takia (2.500 km 8 päivässä, kun American Airlinesin 40h viivästykset olivat vieneet 1.5 päivää retkiajasta), mutta ok. Kaakkois-Aasia puolestaan oli puhdasta kärsimysmatkailua eli sadetta, kameran ym.tuhonnutta kosteutta, likaisia majoituksia, mopon tarakalla vaaputtuja kymmeniä kilometrejä, Indonesiassa 24-7 kuuluvaa 'Allahu akbaria', sekä viikkokausia jatkuvaa ripulia ja räkätautia. Jakartassa ja Manilassa liikkuminen on erittäin hidasta, 100 km ajoa voi viedä 5-12h. 

 

Paikallisten kulttuurien kyky häiritä lintujen tarkkailua oli usein ällistyttävää. Yksi esimerkki: Negrosilla yritin kuunnella metsän rippeessä lintujen hentoja ääniä. Ympärillä kiekui 600 (!) tappelukukkoa, joita kasvatetaan massoittain saaren vuorilla, ja viedään esim. Malesiaan, jossa tämä eläinrääkkäys on laitonta, mutta korruptio rehottaa. Makassarissa pääkohde jäi väliin, koska kaupungista ei löytynyt yhtä rehellistä taksikuskia (taksa €50, pyynnöt €350 ja ylöspäin). Odotin jatkolentoa hotellissa ja kävin Karaentan lähikohteessa, kuljettajan pyrkiessä silloinkin nostamaan sovittua hintaa koko matkan ajan.

 

Toisaalta, mitään suurempia haavereita ei sattunut ja lajisto oli laadukasta. Materiaalin analyysi ei ole täysin valmis, mutta näin kierroksella ainakin 975 lintulajia, joista ainakin 225 oli minulle uusia. Lisäksi IOC oli päivittynyt reissun aikana. Vuodenpinnoja on nyt 1.279. 

 

Alla valittuja parhaita paloja:

 

Lake Michigan: Kultarääkkiäinen, nokitikka, rämekerttuli ja kulokerttuli. Kaikki löytyivät helposti, osin kiitos e-birdin. Minulta puuttuu tämän jälkeen Pohjois-Amerikasta enää noin 6 lajia. 50 States summa lähentelee jo 700 lajia.

 

Grand Cayman: Caymaninkerttuli. Käsittämättömän kalliit majoitukset. Yksi yö meni vuokra-auton penkillä, tornipöllöjä kuunnellen.

 

Pohjois-Peru: Kyhmyhokko, perunerakkokolibri, metsäpistinkolibri, perunsinipääsky, ruskohuppunäpsy, pilvihippiäisnappari, andienkerttulinapsija, mishanannapsija ja vihertangara. Myös Nystalus obamai, uusi USA:n presidentille nimetty IOC-laji, löytyi.

 

Japani: Japaninhämyhaikara, 'Japanese Leaf Warbler'. Kaksi viimeistä Japanin pääsaarten puuttunutta pesimälajia löytyi samalta paikalta, 15 minuutissa, vähän ennen auringon nousua! Kohde oli valittu oman karttatulkinnan ja Japanin lintuatlastietojen avulla arvaillen. Mainittakoon, että lähes perille pääsi suoralla luotijunalla Naritan lentoasemalta.

 

Sulawesi: Vasarapääkana, celebesinjalokotka, minahassantornipöllö, celebesintornipöllö, kastanjakeisarikyyhky, sammalkeisarikyyhky, celebesinsieppo, 'Sulawesi Streaked Flycatcher', celebesinuunilintu, sitruunakurkkurilli ja celebesinvaris. Tangkoko Hillin (majapaikka) kanssa organisoidut järjestelyt toimivat moitteettomasti, sopuhintaan. 

 

Sumatra: Sumatranfasaani, sumatrantäpläfasaani, sundankurppa, valkotupsupöllönen, 'Short-tailed Frogmouth', oliivipääbulbuli, 'Sumatran Wren-Babbler', sumatranpeukaloistimali ja marmoritimali. Jokainen päivä oli taistelu käytännön asioiden ja erityisesti kuljetusten järjestämisen kanssa.

 

Jakarta: Sundankukaali ja keltarilli. Muara Angke on helppo ja halpa käydä lentokenttähotelleista käsin.

 

Sabah: Joulusaarenfregattilintu, viitapöllö, harmaakeisarikyyhky, helmipitta, rusopyrstösieppo, kuningasharlekiini, harmaarintatimali, borneonpeukaloistimali, pitkänokkabulbuli ja ruskoselkäkukastaja. Vuokra-auto toi vapautta ja hajottamani Proton Sagan etupuskuri/maski saatiin kuntoon paikallisella 'Pärnäsen korjaamolla', 2h muovia hitsaten (!), 25€ kokonaiskuluin. 

 

Sarawak: Ruostepuupyy, borneonpöllökehrääjä ja borneonkehrääjä. Lawas - Bakelalanin lento vie vain reilun vartin ja maksaa pari kymppiä. Perillä linnut ja autolla liikkuminen maksavat liikaa, joten omatoimisuus ja jalkatyö kannattavat. 

 

Cebu: 'Cebu Hawk Owl', cebunharakkatasku, negrosinbulbuli, 'Visayan Bulbul', visayasinviheltäjä ja cebunkukastaja (?; ks. retkiraportti). Cebu Cityn ja Alcoyn väliä on paras kulkea bussilla (5 min välein, ilmastoitu, elokuvia). 

 

Negros: 'Negros Scops Owl', 'Dimorphic Dwarf Kingfisher', 'Visayan Rhabdornis' (filippiinienkiipijä), panaynkäpinkäinen, valkokurkkusieppo, tulikulmatimali ja luzoninparatiisipeippo. Meca-J oli erinomainen autovuokraamo ja Sugarland hyvä hotelli, toisin kuin Mambukal Resort ja La Carlota Pavillon.

 

Manila: Tuhkarastas. Taksikyyti lentokentältä (Salem Domestic Guesthouse) La Mesa Ecoparkin rastaspaikalle vei tunnin ennen klo viittä, paluu normiliikenteessä puolestaan 4.5 h.

 

 

2017 oli vaisu alkuvuoden pitkällisen sairastamisen seurauksena. IOC-päivitykset tuovat toki säännöllisesti 'nojatuolipinnoja'. 1.-5. kesäkuuta vietin neljä antoisaa päivää Latviassa ja Liettuassa, autoretkeillen 1.300 km reitillä. Lintulajeja näin n150, joiden joukossa oli yksi maailmanpinna, sarakerttunen (4, Nemunasin (Neman/Memel) delta, Liettua).  Sarakerttuspaikoille minut innosti Kari Haatajan lyhyt, mutta ansiokas retkiraportti.

 

Latviasta paljastui harmaasirkun pesintä ja kaikenlaista muutakin mukavaa näkyi, kuten sininärhipari, harjalintu, 4 mustahaikaraa, 78 jalohaikaraa, käärmekotka, 7 pikkukiljukotkaa, 2 isohaarahaukkaa, 6 niittysuohaukkaa, 19 aroharmaalokkia, tammitikka, 4 sitruunavästäräkkiä, 2 tulipäähippiäistä, 3 pussitiaista ja 6 keltahemppoa. Kesä oli pitkällä ja kattohaikaroilla pesissä isohkot poikaset. Tullessa Helsinki-Vantaan matkalaukkumiehet onnistuivat rikkomaan 'juomalaukun' (19 kg) sisällöstä yhden pullon, joten Oulun kentällä oli vähän sotkuista!

 

Loppuvuosi menikin sitten Suomessa kärvistellen. Vuodenpinnoja kertyi 264, joista 250 oli spontaaneja. Viimeiseksi jäi kuukkeli, jonka näkymistä juhlisti nopeusvalvontakamera €200 sakolla. Oudon tien rajoituksia oli mahdotonta ymmärtää kun kaikki liikennemerkit olivat lumen peitossa.  

 

 

Syyskuussa 2018 suoritettu kolmen viikon intensiivinen retkeily Brasilian Amazonasilla oli lähtöasetelmiltaan varsin haasteellinen. Elokuussa todettiin aiemman tapaturman seurauksena syntynyt huomattava murtuma lantiossa ja olin lisäksi muista syistä antibioottikuurilla lähtöpäivään saakka. Kaiken päälle LATAM myi ensin edulliset lennot, mutta lakkautti sitten yhden niiden vuoroista, jonka seurauksena menomatkan kestoksi tuli 46 h, perille saapumisen ollessa aamuyöllä Brasilian itsenäisyyspäivänä, jolloin kaikki olisi kiinni.

 

Matkaan kuitenkin lähdettiin ja sain päivän odottelun jälkeen autovuokraamosta alle vasta kaupasta haetun Jeep Renegaden, jota sisäänajoin yli 3.000 kilometrin verran Manauksen ympäristössä. Tähän sisältyi kaksi Amazon-joen ylitystä lautalla, toinen armeijan osaston mukana yöllä ja toinen rekkavoittoisella lautalla päivällä. Retket suuntautuivat kolmioon Balbina/Presidente Figueiredo - Careiro do Castanho/Tupana-joki - Novo Airao. Suojelualueilla tai näkötorneilla en käynyt, koska niihin liittyi liikaa byrokratiaa ja rajoituksia, ja koska linnut löytyivät muutenkin. Merkittäviä vastoinkäymisiä ei ollut, mitä nyt teloin vuoron perään molemmat polvet, joita piti hoitaa tulehdusten välttämiseksi. 

Matkalla havaittiin noin 415 lintulajia, joista lähes 40% oli uusia, olihan Amazonas tässä mielessä juuri tälle maailmanpinnojen metsästäjälle se tuottoisin kohde koko maailmassa. Jostakin käsittämättömästä  syystä näihin lajeihin eivät kuuluneet verinokkatangara ja peukaloiskerttu. Lukuisat olivat sen sijaan ne vähälukuisemmat lajit, jotka löytyivät. Niistä mainittakoon helmiselkähaukka, brasilianamatsoni, riikinkukkokäki, rusko- ja valkopökkelökehrääjät, putouskiitäjä, viiripyrstökolibri, kurvinokkakolibri, andienisomuura, 'madeiran ja negron viiksimuuraset' (myöhemmin 'lumpattu'), campinaranmuura, helmisiipimuura, karvapäämuura, pensaskaljusilmä, punakurkkukotinga, guayanankirjokotinga ja guayanantangara. 

 

Erityisen hienoa oli päästä näkemään viiden kyssäkurjen parvi, olinhan pitkään toivonut näkeväni jonkun tämän omintakeisin lintusuvun lajin. Samalla tiellä oli noin 15 isohokkoa. Korkealle arvostin myös sattumalta löytynyttä kyhmyhokon reviiriä, jolla seurasin läheltä mm. koiraan soidinääntelyä (vaikkei laji uusi ollutkaan). Mari Marin lähellä sattui hauska tilanne: Olin tähystellyt jo lähes tunnin papukaijoja löytämälläni näköalapaikalla, kun yhtä-äkkiä huomasin kahden metrin päässä ohuen oksan kuppimaisessa pesässä hautovan guayanansurukin, lajin joka oli minulle uusi ja jonka pesimäbiologiasta on toistaiseksi vain hajatietoja. 

 

Tuottoisimpia retkipaikkoja olivat Ramal do Tucumanduba, Iracema Falls, Tupana-joen seutu, Ramal 2000 ja Ramal dos Bons Amigos. Manacapurun kaupungin läheltä löytyi iso allasalue, jolla viihtyivät mm. talvehtivat nearktiset kahlaajat, valtalajeina valkoperäsirri ja amerikanmetsäviklo.     

 

Amazonas oli sopivan haasteellinen ja nykyisellä realin kurssilla edullinen kohde. Matkaan osui 16 täysin sateettoman retkipäivän putki. Nähtävää riitti yllin kyllin ja uusia nisäkäslajejakin kohtasin 7. Käärmeet jäivät yhteen, mutta kaunis tuo 1.5 m pitkä Amazonian Whipsnake oli. Brasiliaan olisi hyvä palata uudestaan (vielä 343 'puutelajia'). Nyt Brasilia nousi 1.009 lajilla ensimmäiseksi ohi Ecuadorin (848) maapinnataulukossani. Etelä-Amerikan päivitetyt 2.078 lajia eivät vielä aivan riittäneet Aasian (2.196) päihittämiseen maanosasarjassa.   

 

Matkaan liittyi myös jälkinäytös. Olin ajanut viimeisenä yönä Manauksessa nopeudenvalvontakameraan 80 km/h 60 km/h alueella. Muu liikenne ajoi pääosin 80-100 km/h, eikä ollut turvallista ajaa hitaammin. Koska asia tapahtui Brasiliassa, seurasi 9 viikkoa kestänyt selvittely (yli 50 sähköpostia), ennen kuin vuokraamon pääkonttorilta löytyi työntekijä joka suostui laskuttamaan luottokorttiani! 

 

Tämän hän teki sen jälkeen kun yhtiön toisella osastolla työskennellyt kaverini oli vienyt asian omalle päällikölleen ja hän taas konsernin henkilöstöpäällikölle. Sitä ennen asiaa oli palloteltu ja minua muistutettu eräpäivästä ja sen ohittumisesta seuraavista ikävyyksistä. Mainittakoon, että sakko oli €25 + €4 vuokraamon käsittelykulua.

 

Pinnaluku päivittyy jatkuvasti myös IOC:n päivitysten mukana. 

 

Syyskuussa 2019 toteutui kuukauden matka Brasiliaan, lepopäivättömään linturallityyliin. Itse asiassa nukkuminen piti jättää kokonaan väliin kuutena yönä, osin siksi että Latamin kotimaanlentojen useat aikataulumuutokset saatiin näin sovitettua ohjelmaan. Kun motivaatio on kohdallaan, jaksaa vaivainenkin painaa.

 

Siinä ohessa piti ajaa 7.665 km Brasilian usein kovin vaativia teitä, niin tien kunnon kuin liikenteenkin suhteen. Edes rengasrikkoa ei tapahtunut, mutta nopeussakkoja voi hyvinkin tulla jälkikäteen. Brasilian uusi presidentti ei ole vielä ehtinyt valvontakameroita poistattamaan, vaalilupaustensa mukaisesti, ja niitä on suomalaisittain ajatellen hyvin yllättävissä paikoissa.

 

Matka koostui neljästä eri osiosta ja tuotti yhteensä 117 elämänpinnaa. Tämän tuloksena Etelä-Amerikka (2.207) nousi lajimäärässä ensimmäistä kertää tämän harrastajan uralla ohi Aasian (2.204), tosin niukasti. Myös Brasilian pinnoja tuli paljon, 143. Niitä on nyt 1.152. Kaikenkaikkiaan matkalla näkyi noin 550 lintulajia. Kun etsintä kohdistui jäljellä oleviin puutelajeihin, oli harvinaisten ja vähälukuisten lintulajien osuus tällä kertaa erityisen suuri. Kohdelajien haku oli varsin perusteellisesti suunniteltua ja atrappien käyttö sekä intensiivistä että tuloksellista.

 

Roraima: 8 päivää, Boa Vista - Caracarai/PN do Viruá - Serra do Apiau - Rio Uraricoera - Pedra Pintada - Serra do Tepequem - Boa Vista.

 

Parhaita lajeja olivat harmaajalkatinami, samettihokko, aurinkoaratti, tepuikiitäjä, nokierakkokolibri, amazoniankipuaja, sukaskurkkuorneero, hiilimuura, isoliuskemuura, venezuelanmuura, härkäkotinga, valkoseppäkotinga ja kiilanokkasirkkunen. Nähdyista kahdella lajilla (Buffon's Piculet ja Campina Thrush) ei ole vielä suomenkielistä nimeä. Viruán kansallispuistossa vierailulupani oli numeroitu 26/2019 eli tungosta ei ole!

Minas Gerais & DF: 2.5 päivää, Brasilia (Distrito Federal) - Pirapora - Brasilia/Altiplano Leste.

 

Parhaita lajeja olivat sihinärääkkiäinen (viimeinkin!), ruskohaukkakehrääjä,  caatingatyranni ja minasgeraisinnapsija. Tässä osiossa oli ymmärrettävästi vähän kohteita, mutta mitä lajeja!

Pará: 7 päivää, Santarém - FLONA Tapajos - Itaituba - PN do Amazonia - FLONA Tapajos - Santarém.

 

Parhaita lajeja olivat amazonianviidakkohaukka, brasiliankyssäkurki, valkotöyhtösaku, kulta-aratti, amazoniansuomuaratti, tapajosinerakkokolibri, kultalakkiseppä, paranorneero,  brasiliankaljusilmä, harlekiinimuura, mustatöyhtömuura, tapajosjoenluura, amazonianpalloluura, valkopyrstökotinga, tummapiivi ja suomeksi vielä nimeämätön Para Gnatcacher. Lupa vierailla FLONA Tapajosin suojelualueella oli ratkaisevan tärkeä. Amazonian kansallispuistossa havainnoin pelkästään päätieltä. Muualla omatoiminen havainnointi oli kielletty.

DF & Goias & Bahia & Tocantins: 8 päivää, Brasilia - Terra Ronca - Sao Desiderio - Palmas (Cachoeira da Roncadeira/Serra do Lajeado/Boa Nova) - Lagoa da Confusao/Ilha Bananal - Brasilia.

 

Parhaita lajeja olivat ruskovatsasaku, palmuaratti, punaposkiaratti, vielä suomeksi tuntemattomat Dry-forest Sabrewing ja Araguaia River Spinetail, keltakeikaritikka, okratöyhtötikka, pikimuura, nokisavumuura, punaviiksikardinaali ja safiirikardinaali. 

 

Oma lukunsa oli Lagoa da Confusaon länsipuolelta löytynyt noin 250 sirkkusen talvehtijaparvi, jossa oli 11 lajia. Silloin näkyi yhdellä kertaa viisi uutta lintulajia: mustavatsasirkkunen, suosirkkunen, boliviansirkkunen, helmisirkkunen ja mustakurkkusirkkunen. Suosirkkuselta parvessa oli myös punaselkäinen ns. zelichi-muoto, joka tunnettiin aiemmin omana lajinaan (Narosky's Seed-eater).

 

Myös nisäkkäitä näkyi parikymmentä lajia, joista 7 oli uusia (nisäkäspinnat nyt 724). Uusista parhaita olivat jokidelfiini ja kynnetönmanaatti (molemmat Itaituban lossilta), ja vanhoista tutuista oselotti, harjasusi sekä isomuurahaiskarhut.

 

Kesällä 2020 oli suunnitteilla pitkä matka Brasiliaan ja Argentiinaan. Toiveena oli saada 8.000 lajia täyteen. Korona-pandemia esti kuitenkin suunnitelmat, eikä 2020 mahdollista yhtään ulkomaanmatkaa, saati sitten uutta maailmanpinnaa. Ainakaan muuten kuin IOC-taksonomian muutosten ja aiempien matkojen auki jääneiden määrityspähkinöiden ratkaisun muodossa. Nyt tähän on aikaa, samoin kuin erittäin turhauttavaan lentolippujen uudelleenjärjestelyyn ja yrityksiin saada korvaus kokonaan peruutetuista lipuista. Finnair korvasi peruutuksensa vasta 4 kk vastaan hangoittelun jälkeen eikä SuperSaver vastannut puhelimeen maaliskuun ja joulukuun välissä. Argentiinan liput menetettiin SuperSaverin takia. 11 lentoa on nyt siirretty vuodelle 2021,  mutta matkailu tuskin onnistuu silloinkaan...

 

 

Vaan onnistuipa sittenkin!! Kuukausia kestäneiden perusteellisten valmistelujen jälkeen ja pelottavassa pandemiatilanteessa nousin 1.9.2021 Brasilian koneeseen ja lensin São Paulon kautta Porto Alegreen, Rio Grande do Suliin. Brasilian koronatilanne oli parantunut huomattavasti ja siellä oli jo siinä mielessä turvallisempaa kuin Suomessa, varsinkin kun esimerkiksi kaupoissa ja majoituksissa oli maskipakko, jota valvottiin tiukasti. Matkalla ylivoimaisesti suurin koronariski oli lennoilla ja lentokentillä, mukaan lukien Finnairin ja Lufthansan lennot, joilla oli 10-15% leukalappumaskisia matkustajia, eikä henkilökuntakaan noudattanut sääntöjä täysin.

 

Seuraavan 7 viikon kuluessa ajoin 12.500 km kolmella eri Jeep Renegadella (ja yhdellä Chevyllä, ks. alla), niin tulvissa ja sademyrskyissä, mutavelliteillä kuin hyvässä säässä ja kuumimmillaan +39C paahteessa. Kylmin aamu oli +2C ja silloin vuoritieltä löytyi jopa jäätä. Tie vei aluksi Rio Grande do Sulin ohella Santa Catarinaan. Sitten oli vuorossa rengasmatka maan itäosassa: Espiritu Santo - Bahia - Minas Gerais - Espiritu Santo. Lopuksi selvitin itseni Acreen ja Rondoniaan.  

 

Vaaroja ja vaikeuksia oli riittävästi: polttoainepulaa, nälkää, suljettuja kohteita, laittomia hakkuita ja muita rikollisia, ruhjeita, tulehduksia, hyönteisten hyökkäyksiä (olin matkan jälkeen antibiooteilla ampiaisten bakteeripuremien jäljiltä) ja ennen kaikkea Brasilian haastavat tiet ja liikennekulttuuri. Rio Brancossa en ehtinyt edes kaupunkiin kun vuokrattu Chevrolet Tracker Turbo LTZ tuhoutui suojatiejonossa. Honda pysähtyi laskeakseen kaksi poikaa yli. Minä pysähdyin sen taakse. Kaupunkibussi tuli kauempaa ja törmäsi suoraan perääni. Iskun voimasta autoni ryttäsi myös Hondan perän. Niska retkahti hallitusti, joten uusi auto alle, kunhan matkalaukku oli saatu irti Chevyn romusta - peräkonttiahan ei enää ollut. 

 

Mikä tärkeintä, 8.000 maailmanpinnaa tuli täyteen 7.10, Ramal do Nocan metsätiellä Acressa!! Katkaisulaji oli ruostepäristäjä (Cnipodectes superrufus, Rufous Twistwing). Kuulin yhden ja näin yhden. Laji löydettiin vasta 2007, koska se esiintyy vaikeakulkuisella ja laittomuuksien vaivaamalla Bolivian-Perun-Brasilian -raja-alueella, sen bambutiheiköissä. Lintuharrastusuran päätavoite on nyt siis saavutettu!

 

Kaiken kaikkiaan löysin Brasiliasta 98 minulle uutta lintulajia ja 9 uutta nisäkäslajia. Matkalla näkyi noin 710 lintulajia ja uusia Brasilian pinnoja tuli pari sataa, lukeman ollessa nyt 1.357. Erityisesti etelässä vuosisadan kylmin talvi näkyi vielä keväällä ja näin runsaasti talvehtivia kahlaajia, merilintuja ja normaalisti Argentiinassa nähtäviä varpuslintuja. Kaiken huippu oli 3.9 Mostardasista löytynyt neljän uhanalaisen pampaturpiaalin parvi - koko matkan paras havainto. Tietääkseni niitä ei ole enää aikoihin nähty näillä perinteisillä talvialueillaan. Beira Marin (Rio Grande) tummamyrskyliitäjä ja vaikkapa lapintiira olivat myös harvinaisia näkyjä Brasiliassa.

 

Myöhäisen kevään hedelmiä olivat muutamat muutkin vielä syyskuun alussa kohdatut 'argentiinalaiset' lajit: alempana mainitut albatrossit ja joutsenet, chilenflamingot, raitasuohaukat, eteläntiira, etelänkihut, andienvirtaorneero, valkovatsanapsija, kastanjaselkätyrannit, mustahilkkamonhiitta ja valkosiipimatkijat. 

 

Matkalla sattui monia ikimuistoisia tilanteita. Kerrottakoon niistä yksi: Ajoin 22.9 10 km/h Veracelin metsätietä Bahiassa. Yllättäen oikeaan sivuikkunaan koputettiin! Siinä oli brasiliankaarikolibri, alueen kotoperäinen harvinaisuus. Avasin sähköikkunan ja kolibri lensi sisään, teki lähempää tuttavuutta koskettaen kasvojani ja lensi sitten pois autosta!

 

Alle on listattu käytyjä kohteita ja niiden parhaita havaintoja. Pitemmän kaavan mukaan, koska kyseessä on 8.000 lajin ylitys.

Rio Grande do Sul: 8.5 päivää, Porto Alegre - Mostardas - Tavares - Rio Grande - Pelotas - São Francisco de Paula - Bom Jesus - Rio Pelotas. Parhaita lajeja olivat pampahuitti, uruguayntikkanen, valvovatsanapsija, pikkuruoko-orneero, isoruoko-orneero, rikkitäpläorneero, töyhtö- ja laulukerttulinapsija, pampamonhiitta ja pampaturpiaali. 

 

Etelässä oli vain siellä nähtävien lajien ohella suuria muuttolintukeskittymiä, kuten tuhansia keltajalka- ja amerikanvikloja, ja palsasirrejä, sekä näiden joukossa pienempiä määriä amerikankurmitsoja, valkoperäsirrejä, preeriakahlaajia jne. Siellä oli myös kymmeniä tuhansia iibiksiä ja isoja joutsenparvia (mustakaula- ja ankkajoutsenia). Merellä liikkui mustakulma- ja hoikka-albatrosseja, 8 lajia tiiroja, 3 lajia kihuja, isouikkuja, kahlaajia ja lokkeja, muun muassa. Säät olivat välillä rajuja (esim. 70 m/s NE-myrsky), mutta rajoittivat lopulta vain vähän retkeilyä. 

 

Santa Catarina: 4.5 päivää, Coxilha Rica - Urupema - Petrolandia - Rio do Sul.

 

Parhaat lajit olivat tupsupöllönen, tulipalokärki, araukaria-amatsoni, viiniamatsoni, brasilianvirtaorneero, serradomarintapakulo ja laplatanturpiaali. Urupemassa oli kylmää. Illalla kelpasi lämmittää mökkiä polttamalla araukariaa sen takassa. Mainiota polttopuuta, kerrassaan. Laplatanturpiaalit ja pampamonhiitat liikkuivat yhdessä, 'veste-amarelan' ollessa yksi matkan upeimmista linnuista. Niitä näkyi a26 ja myöhemmin RGS:n puolella a22. 

Nyt oli koulusaksasta kerrankin hyötyä. Alueella on paljon saksalaisperäistä väestöä ja saksa sujuu minulta paljon paremmin kuin portugali. En kuitenkaan pysähtynyt ostoksille Rudolf Hitlerin peräkärriliikkeessä (Hitler Reboques), Santa Catarinan Agronomicassa, vaikka kiinnostus kieltämättä heräsi.

Espiritu Santo: 8 päivää, Vitoria - EB Marinha Augusto Ruschi - Sooretama - RB Corrego do Veado - Mata do Caetes.

 

Corrego do Veado oli paremmin aidattu ja vartioitu kuin monen Euroopan valtion raja! Parhaita lajeja olivat punanokkahokko, pikkumangrovekana, kääpiökehrääjä (alalaji vielliardi - mahdollisesti oma lajinsa), pikkuerakkokolibri, olkainaranen, punapyrstömuura, valkosiipikotinga, lepinkäiskotinga ja naamiokukkatangara. Kääpiökehrääjä tuli atrapin houkuttelemana laulamaan katuvaloihin, tielle auton eteen.

 

Yhtenä Brasilian himotuimmista linnuista pidetyn naamiokukkatangaran (Cherry-throated Tanager ; Nemosia rourei) takia seisoin kolmena aamuna neljä tuntia kerrallaan samassa väijypaikassa Mata do Caetesin metsässä. Minua onnisti jo ensimmäisenä aamuna, kahden yksilön liikkuessa sumussa korkealla latvustossa, mutta paikka oli muutenkin hieno. Kerran minua tuli ihmettelemään ruskopäämarmosettiperhe, puoleksi tunniksi lähietäisyydeltä. Laji on nykyisin hyvin harvinainen. 'Kik-ke-li' -kutsuääntään joka aamu innolla toistaneista korvalappumuurista oli myös oma hupinsa, varsinkin ennen kuin sain selville ennestään tutun, mutta unohtuneen ääntelyn lähteen.

Bahia: 4 päivää, RPPN Estacão Veracel - Santa Cruz Cabralia - Santo André.

 

Parhaita lajeja olivat rannikkomangrovekana, brasiliankaarikolibri, valkopyrstömuuranen ja vyökotinga. Veracelissa tapasin retken ainoan toisen ornin, Ranskasta. Kolme aamua tähyilimme yhdessä kotingoja tunnetulla aukiolla, jossa näkyi lähes yksinomaan naaras-valkosiipikotingoja. Kukkivat pensaat houkuttelivat sinne toistakymmentä lajia kolibreja, joista upea viherkeijukolibri oli tuttavallisin. Joka aamu se kävi tervehtimässä meidät molemmat leijumalla kasvojen edessä. Santa Cruz Cabralian lautta oli mielenkiintoinen laskuveden aikaan. Lietteillä oli mangrovekanojen lisäksi kahlaajia, kuten kuirivikla ja amerikanpikkukuovi. 

 

Minas Gerais: 7 päivää, Botumirim - Lapinha da Serra - Fazenda Macedonia (Ipaba).

 

Ajomatkat olivat pitkiä ja osin hitaita. Parhaat lintulajit olivat punanokkahokko, brasilianvarpuskyyhky, ciponkanastero, 'ciponvirtaorneero' (Cinclodes (pabsti) espinhacensis), 'Rock Tapaculo' (Scytalopus petrophilus) ja naamiosirkkunen. Sinisilmäisiä brasilianvarpuskyyhkyjä on tiedossa vain noin 25 yksilöä, Botumirimin suojelualueella. En mennyt sisään vartioimattomalle alueelle, vaan havainnoin reunalta.

Rondonia: 4 päivää, Rodovia do Boi (ryöstöhakkuut käynnissä) - Ramal do Penha (Abuna) - Ramal do Praia - Linha C01 (Porto Velho). 

 

Parhaita lajeja olivat yöhokko, tummasuomuaratti, taksonomisesti haasteellinen 'madeiranaratti' (Pyrrhura snethlageae), brasilianseppä, matogrossonkipuaja, pikipuumuura, rondonianlaulumuura, 'Inambari Gnatcatcher' (Polioptila attenboroughi) ja valkoviiksisirkkunen. Yksinäinen putouskiitäjä oli mielenkiintoinen löytö sekin.

 

Rio Brancon ja Porto Velhon välinen tie on uusittu ja kestänee rekkojen kulutusta ainakin pari vuotta. Enää ei pitkään ajoon kulu siis koko päivää. Tien varressa oli yliajettu jaguaari. Porto Velhossa sain kohdata myöhemmin lisää hankaluuksia tuottaneet ampiaiset ensimmäistä kertaa - keskisormi ja kämmenselkä olivat tulipunaiset ja turvonneen kipeät kolme päivää ennen kuin myrkky haihtui. Yhden hankalan 'tavallisen lajin' etsintä päättyi viimein kuin valkovatsa-aratit näyttäytyivät Linha C01:lla, niin monen epäonnisen Brasilian matkan jälkeen! Näin niitä vielä viisi lisää Acren puolella. Onkohan David Attenborough nähnyt tuon itselleen nimetyn Polioptila-lajin? Sitä ei ole helppo löytää.

Acre: 8 päivää, Ramal do Noca - Lago da Amapá - Reserva Florestal Humaita.

 

Parhaita lajeja olivat nokipäätimali, perunkyssäkurki, kukkujarääkkä, mustavyörääkkä, sinipääara, inka-aratti, sinilakkiaranen, paksunokkajakamari, rikkikurkkuseppä, peruntikkanen, isotikkanen, keikaritikka, raitavatsakipuaja, 'Inambari Woodcreeper' (Lepidocolaptes fatimalimae), oranssiotsaorneero, peruntiaisorneero, tambopatanmuura, cuzconlaulumuura, punatöyhtömuura, isonokimuura, mustapääkotinga, köynnöstyrannitanssija, acrennäpsijä, haamunäpsijä, harmaaohjasnäpsijä, ruostepäristäjä ja rosvokardinaali.

 

Täällä Brasilian länsilaidalla oli myös tilaisuus kasvattaa henkilökohtaista Brasilian pinnalistaa rajaseudun muissa maissa jo nähdyillä lajeilla sekä nearktisilla muuttolinnuilla. Ensin mainittuja olivat keltaharjatangara, kultakulmatangara, munkkitangara ja valkovatsasirkkunen, viimeksi mainittuja sirkkahaukka, muuttohaukka, idänpiivi, leppäsieppari, rotkoväijyt, kesätangara ja keltaperävireot.

 

Oli tukalaa seurata metsähakkaajien luihua operaatiota Ramal do Nocalla, erittäin runsaslajisella ja hienolla metsäalueella. Tien pään tilan miehet hakkaavat metsän ydintä auki, harventamalla karjalaitumeksi. Kävin metsässä viitenä aamuna, lähtien Rio Brancosta 1.5 h ennen auringon nousua, ja moottorisahamiehet kohtasivat minut sekä kaukoputken aina tihutöihin tullessaan. Tunnelma alkoi kiristyä pikku hiljaa, vaikka moikkailtiinkin ja he tiesivät minun olevan Suomesta ja lintujen perässä.

 

Metsässä oli paljon Perun ja Bolivian (raja lähellä) lintulajistoa, mutta myös nisäkkäitä. Näin vähäisellä havainnoinnillani mm. 'Bolivian punamölyapinoita', 'mustalakkisaimireita' ja imperator-alalajin keisaritamariineja, tavallisempien apinoiden lisäksi. Viimeksi mainitut olivat erittäin viihdyttävää seurattavaa, niiden tarkkaillessa puolestaan uteliaina minua. Ennen kuin aurinko nousi kunnolla, metsätiellä oli mukavaa. Sitten alkoi piina: tuhannet pienet kärpäset peittivät ihon ja kaukoputken, pienet pistimettömät mehiläiset pyrkivät koko ajan silmiin ja korviin, isot mehiläiset ja vielä isommat ampiaiset yrittivät saada irti lihaa käsistä ja jaloista, ja osa niistä pisti tapettaessa. Pari paarmaakin joukossa oli. 

 

Ramal do Nocan tien oli vaihtelevasti ajokelpoinen sen mukaisesti, miten paljon yöllä oli satanut. Ensimmäinen kerta oli vaikein. Pääsin silloin hyvin vaikeasti juuri ja juuri metsän reunaan, kun ajotietokone ilmoitti sulkevansa varotoimenpiteenä osan auton toiminnoista, niin suuri lasti lateriittimutaa sen alustassa ja renkaissa oli. Auto uhkasi upota tien mutaan tai luisua siltä pois. Myöhemmin korjasin mm. yhtä siltaa, kiitokseksi tien käytöstä. Onneksi yksi maanomistaja oli vieraanvarainen ja tuli aina Hiluxilla vastaan auringon nousun alla. Hän olisi auttanut, jos olisin jäänyt kiinni.  

 

Laihduin matkan rääkissä välillä kymmenkunta kiloa, mutta periksi ei annettu! Brasilia ja brasilialaiset onnistuivat yllättämään yhä uudestaan ja uudestaan, myös erilaisilla retkeilyn ja havainnoinnin estävillä tempauksilla. Brasilianvarpuskyyhkyn suojelualueella, tiukkojen nopeusrajoitusten (kyyhkyjen suojelemiseksi) syrjäisellä puskatieuralla, parisataa kilometriä lähimmäistä kaupungista, oli rauhallista kuunnella näiden lajinsa viimeisten kevätkutsuja. Ainakin siihen asti, kun satakunta motocross-harrastajaa - useat heistä humalassa - ilmestyi paikalle pitämään viikonloppuajojaan! 

 

Tuli mitä tuli, nöyrästi ja sinnikkäästi vain eteen päin, korkeintaan itsekseen jupisten, matalalla profiililla. Tuonne Botumirimiinkin olin päässyt yöllä tilanteessa, jossa valtatien huoltamoilta oli loppunut niin bensa kuin etanoli ja oli ajettava yli 100 km varoitusvalo päällä Grão Mogolin kylän huoltamolle ja hotellille. Perillä oli onneksi bensiiniä ja tankissakin vielä 2 litraa. Kaitselmus piti huolen siitä, että viimeinen 58 km yöautiota tietä oli pääosin alamäkeä.

 

Vain viime metreillä jätin suunnitellun São Paulon liekkipyrstöamatsoniprojektin väliin ja lepäsin 1.5 vrk hotellissa. Guaruja-Itanhaem -turistirannikolla oli tapettu 16 ihmistä kolmen viikon kuluessa, kaduilla kännykkäryöstöissä. Kaksi päivää aiemmin sinne vievän tullitien rahastuspiste oli kokenut Kummisetä-elokuvan kohtauksen tapaisen kohtalon. Rikollisilla oli yliote tuolla suunnalla ja oli parempi keskittyä Eurooppaan palaamiseen. Sehän oli loppuun asti epävarmaa, pandemiatilanteessa. Oli helpotus päästä Helsinki-Vantaalle ja saada 6 tuntia myöhemmin negatiivinen koronatestitulos, gammakorona-alueella vietetyn seitsemän viikon jälkeen! Tämä oli isojen riskien matka, joka olisi helposti voinut päättyä toisinkin.

 

2022: Finnairin 'viimeiset' (yhtiö on varjo entisestä) mailipisteet piti käyttää ennen niiden vanhenemista. Vierailin siksi Itä-Turkissa 14.-24.8. Gazipasa - Göksu Delta - Birecik - Nemrut Dagi - Dogubayazit - Serpmetas - Ceylanpinar - Göksu Delta - Sapaderan kanjoni - Gazipasa (3.500 km). Kuusikaistaiset tullitiet (130 km/h) nopeuttivat olennaisesti pisimpiä siirtymiä, vaikka hidasteitakin oli, kuten kymmenkunta santarmien/huumepoliisien tarkastuspistettä.

 

Maailmanpinnakohteita oli kolme: hietikkopyy, persiantimali ja rotkotulkku. Ne kaikki löytyivät mainiosti. Birecikin Ugurcukissa katselin lähes tunnin viiden koiras- ja yhden naaraspyyn aamutoimia. Yksi äänteli Ceylanpinarissa. Birecikin pohjoisilla sorakuopilla oli kymmeniä persiantimaleita. Rotkotulkkuja näin kolmessa paikassa (Dogubayazit, Ishak Pasa Sarayin S-puolella 2 ad, Gülizar n5 ja Serpmetasin laavakenttä 2 1kv). Lisäksi tajusin jättäneeni huomiotta vuoriuunilintu/balkaninuunilintu -splitin, nähtyäni jälkimmäisen Nemrut Dagilla.

 

Lintuja näkyi 9 päivän aikana 217 lajia, joista kymmenkunta oli myös uusia WP-pinnoja. En niitä aktiivisesti kerää, mutta summa nousi nyt yli 660:n. Oli palkitsevaa kun esimerkiksi satelliittikuvista tulkittu todennäköisin paikka nähdä kenttähyyppä toi välittömästi eteeni 8 yksilöä. Eihän ko. Ceylanpinarin lammikkoa oltu mainittu retkiraporteissa tai Ebirdin kartoilla. Outo näky oli yksi semenowi -alalajin koiraskeltapääsirkuista, Nemrut Dagilla. Kaikki sen puvun keltaiset sävyt olivat oransseja! Värimuutos tunnetaan nimellä karotenismi (Kiitos, Esa Hohtola).

 

Persiantimaliparit jahtasivat aamun koitteessa isohkoja mustia 'sittiäisiä' Birecikin altailla. Koppiaisilla oli rooli myös parittelussa. Koiras antoi sellaisen tiellä makaavan naaraan nokkaan ja nousi sitten selkään. Naaras ei kuitenkaan syönyt lahjaansa, vaan antoi sen parittelun jälkeen koiraalle takaisin, ja koiras söi sen! Hieno oli myös Caldiranin lähellä valtatietä ylittänyt suuri urossusi, hyvin uhanalaista pallipes-alalajia. Se katseli ohiajoani kaistalla kuikuillen, alle 10 metrin päästä! 

 

Turkki oli usein halpa maa matkailla. Majoitukset maksoivat €11 - €27/yö (kallein oli 5 hengen sviitti), auton pesu huoltamolla 33c ja iso vehnäleipä 15c. Mutta työläs se oli myös, omine joustamattomine aikatauluineen ja tapoineen. Motel Mirkelam (Birecik) oli suljettu, Cesme Pansiyon (Nemrut Dagi) peräti raunioina. Moni paikka oli elokuussa täynnä ja siksi reittiä ja aikataulua piti muuttaa epäedullisesti. Gülizarissa (kilometri Iranin rajalta, 2.600 m korkeudessa) väittelin pitkään sotilaiden kanssa, mutta pois oli lähdettävä, vaikka laavan ja puidun pellon raja kuhisi hienoja lintuja, kuten mustapää- ja kivikkosirkkuja. Sain jo osan heistä puolelleni, mutta upseerin sana ratkaisi. 

 

Televisiossa puolestaan häiriköi 'Bile-Sanna', kieltä Turkin kansalle näyttävine miesystävineen, yhtenä päivänä 20 minuutin välein uutiskanavalla, Syyriassa kuolleita poikiansa itkevien äitien ja vakavien turkkilaisviranomaisten välissä. Mainiota materiaalia Suomen vastaiselle propagandalle. Oma lukunsa oli Antalyan seudun turistimassojen - pääosin venäläisten - törkeä käytös, esimerkiksi 'jeeppisafareilla'. Rauhallisissa vuorikylissä nuo ölisevät, kirkuvat ja jätteitä ympärilleen kylvävät kolonnat eivät todellakaan olleet tervetulleita, toisin kuin korrektisti käyttäytyvä lintuturisti. Lomarannikko on tukahduttavan kosteankuuma, pelkkää tungosta ja stressiä, ja 50-100% kalliimpi kuin muu Turkki siinä lähellä.

Huhtikuussa 2023 jouduin muuttamaan 'autoilijan neljänteen maailmaan', Kempeleelle. Toipuakseni shokista edes osittain, toteutin oman Freedom Drive:ni 22. elokuuta - 15. syyskuuta. Halusin ajaa autolla paljon avarissa maisemissa ja poimia matkan varrelta uusia maailmanpinnoja - niitä vaikeasti löydettäviä ja erittäin endeemejä. Lähdin siksi Argentiinaan, jossa kolmen viikon matka maksoi vain €2.000. Tästä €1.050 kului Oulu-Helsinki-Dallas-Buenos Aires eestaas-lentoihin, €600 Hertzin auton vuokraan täysin vakuutusturvin, €170 8.600 km polttoaineisiin ja loput lähinnä majoituksiin. Tyypillisin majoituksen hinta oli noin €10, myös sen jonka olisin voinut varata Booking.comissa hintaan €85.

 

Ruokia tai juomia en tässä laskelmassa huomioi. Niihin käytin rahaa vähemmän kuin Suomessa.

 

Kuinka tämä oli mahdollista? Siksi, että Argentiinan talous on syöksykierteessä ja siellä on useita rinnakkaisia valuuttajärjestelmiä. Vuosi-inflaatio on noin 130%, viikko ennen matkaa oli 20% devalvaatio ja Maailmanpankin hanat sen suurimmalle velalliselle uhkaavat sulkeutua ensi vuonna. Kovan valuutan epätoivoisessa tarpeessaan valtio soveltaa turistien luottokorttilaskuihin omaa kurssiaan, joka nostaa euron arvon kaksinkertaiseksi. Dollareita ja euroja vaihdoin ns. 'sinisiin pesoihin' vastaavaan kurssiin. Tämä tapahtui kahden luotettavan paikallisen kontaktin avulla, joille ei väärää rahaa paksuissa setelinipuissa tarjottaisi.

 

Operaatiot enemmän kuin puolittivat kuluni ja tekivät palvelujen ostamisesta helppoa.Yhtenä esimerkkinä: maksoin 'sinisillä' 98-oktaanisesta polttoaineesta vain 38c/litra ja Toyota Etios (5.2 l/100km) käytti siis vain €20 edestä polttoainetta 1.000 kilometriä kohden!

 

Matka oli suorituksena raskas, mutta myös antoisa. Tapasin lähes yksinomaan mukavia, avuliaita ihmisiä. Kolme viikkoa oli poutaa (ja kuivuutta) eli hyvää retkisäätä. Useimmille kohteille pääsi, joidenkin ollessa puomein yksityistettyjä, kuivaneita tai luonnonsuojelusäännösten massaturismille varaamia. Yhden iltapäivän ajan hiekka/multamyrsky esti autoilun ja ulkona olon. Sivutuuli huojutti autoa ja pelloilta lentävä multa pimensi minunkin näkyvyyteni paikka paikoin. Läheisellä valtatiellä oli 30 auton ketjukolari, kun pöly laski 130 km/h ajavien autojen näkyvyyden äkkiä 5 metriin ja kärkiauto Volvo hiljensi (tätä paheksuttiin). Toinenkin iltapäivä oli mahdoton liian kovan tuulen takia. 

 

Liikenne oli villiä ja vaarallista kilpa-ajoa sekä pääteillä että taajamissa, mutta vältyin kaikelta - vaikka ajoin ainoana suurinpiirtein järkevien rajoitusten mukaan. Argentiinassa sakot ovat vakioita, toisin kuin Suomessa, ja merkityksettömiä varakkaille. Näistä oli hauska jutella poliisien kanssa. Heitä Argentiinassa tapaa muutenkin päivittäin, tiesuluilla kysymässä minne sitä ollaan menossa?

Alla matkan pääkohteita ja lintulajeja. Nisäkkäitä näin 19 lajia, joista 4 vyötiäistä ja pari tuco-tucoa olivat minulle uusia. Etelänmustavalaita näin kerrallaan jopa 24. Elämänpinnoissa tavoittelin 25 uutta lajia, vaikka sitä tavoitettani kovasti epäilinkin. Lajeja tuli kuitenkin peräti 30, kiitos normaalia seikkaperäisempien Internet-valmistelujen ja varapaikkojen suuren määrän. Vastaavasti kotona kirjaamisvaiheessa havaittu yksi lajistatuksen lasku alalajiksi vähensi summaa yhdellä.

 

Buenos Airesin maakunta (7)

 

Laguna del Monte: 1. Viirupikkuhaikara 1 Ä, myöhemmin näin toisen (Laguna Don Tomas, Santa Rosa, La Pampa).

Christo Muerto: 2. Punapäähansu (talvehtimassa Tulimaalta) a14 280:n harmaapäähansun parvessa. Ei voi mitään, hansut on kauniimpia kuin meikäläiset hanhet! 4. Töyhtötinami a3. Näitä näin sittemmin päivittäin, useita eri alalajeja.

Escollera Sur, Necochea: 3. Keltatuppinokka a56 ihmiseenkin tarttuvan lintuinfluenssan karanteeniin laittamassa merileijonayhdyskunnassa. Altistuin sille itsekin, kun etsin keinon kiertää suoja-alue. Tuppinokka oli pääkohteeni, jota toivoin näkeväni edes yhden - sen jota olin turhaan etsinyt Brasiliasta. Myöhemmin näin niitä noin 200 Chubutissa, mm. a134 muutolta levähtävää Valdesin niemimaalla.

Albufera de Reta: 5. Hopeakurmitsa - olisin niin halunnut ihailla tätä omintakeista kahlaajaa läheltä, mutta lintu pysyi kaukana!

Laguna Los Barrancos: 6. Kellonapsija, pesimään tullut pari. Atrappi oli ratkaisevassa roolissa. Nukuin täällä yön autossa, kun majoitusta ei löytynyt. Aitauksestaan karannut lehmä tuli seuraksi yöllä.

Laguna Las Petronas: 7. Surutyranni, /1. Itse järvi oli rutikuiva, hiekkaa. Myöhemmin näin toisen naaraan La Pampan Laguna de Utracanin viereisellä kosteikolla. 

Rio Negron maakunta (6)

 

Caleta de Los Loros: 8. Arokapuaja 1. Myöhemmin näin näitä lisää Chubutissa ja Rio Negron Los Menucosissa. 9. Patagoniankanastero 1. Kuten edellisestä, myöhemmin useita muita havaintoja. 10. Ruosteselkämonhiitta 1/1 + 1. Lajia näkyi myös Chubutissa ja viimeisin La Pampassa.

San Antonio del Oeste: 16. Ruskoperämonhiitta 1. Tienvarsilöytö, joka jäi matkan ainoaksi. Etsin laajalti esim. Valdesin niemimaalta, mutta turhaan. On se kaunis lintu!

Los Menucos: 17. Patagoniantinami 1 (tie 8, S) - onnistuneen analyysin toteutumisen tulos. Laji on tiettävästi varsin vaikea löytää. 18. Keltaniskatyranni 1 (tie 8, N) - tämä puolestaan oli silkkaa tuuria. Silmäni olivat toki auki...

Chubutin maakunta (5)

 

Valdesin niemimaa: 11. Valkopääviuhtoja  2/2 + /1 Caleta Valdes. Eivät olleet vielä täydessä pesimäasussa, joten määrityksessä riitti pähkäilyä aluksi. 12. Tulimaankaivaja 1 Mirador de Pinguinos. Harhaillut tavallista idemmäksi, mutta se ei ole tavatonta. 13. Patagoniansirkkunen /1. Ihmeen harvinainen Chubutissa. Näitä löytyi myöhemmin parvittain Rio Negron ylängöltä. 14. Argentiinansirkku 8 Punta Pyramides, Punta Cantor. Näkyi myöhemmin vielä La Pampankin puolella. 15. Ohutnokkaprioni 1 N Punta Piramides. Tuuria: vain yksi prioni näkyi ja se meni läheltä (kaikki tuntomerkit näkyivät). 

La Pampan maakunta (2)

 

Salattu lehmipolku: 19. Pikitöyhtökardinaali 39, joista 5/ ad. Laji on hyvin uhanalainen ja siksi kaikki tieto salataan. Netistäkään ei löydy mitään ajantasaista. Siellä on jopa harhautuksia! Useimmat vanhat esiintymät ovat tuhoutuneet. Oli hyvin tyydyttävää löytää nämä, yhden tutkimusartikkelivihjeen ja satelliitti-kuvatulkintojen ansiosta. Havainto on välitettu Buenos Airesin yliopistolle.

Santa Rosa, Laguna Don Tomas: 20. Amerikankurppo 1 Ä noin 3 metrin päästä. Viirupikkuhaikara räpsähti lentoon noin 5 m päästä kurposta. Hyvä kosteikko, mutta myös kaatopaikka ja hökkelikylä - varuillaan sai olla. Myöhemmin näin kurppoja a2 Mar Chiquitalla.

San Luisin maakunta (6)

 

Dique Boca del Rio: 21. Pikkuvirtaorneero 1 suurella padolla. Myöhemmin näin näitä erittäin endeemejä orneeroja 2 lisää Merlon ympäristössä (Pasos Malos, Filo Serrana).

Cerro de Oro: 22. Nokipalokärki 4. Muualta löytyi peräti 4 lisää (1 Cordoban puolella). Lajia pidetään vaikeasti löytyvänä, eikä se tule atrapille. 23. Oliiviselkätapaculo 1. Lisäksi 2 Los Morterosissa (Catamarca).

Bajo de Veliz: 24. Pampakäki 1 Ä & 1 nähty. Myöhemmin yksi näyttäytyi myös Mar Chiquitalla. 25. Poospiza whitii 1/. Lajilta puuttuu suomenkielinen nimi.

Pasos Malos: 26. Savuvirtaorneero 1. Toinen tuli vastaan samana päivänä Filo Serranolla.

Catamarcan maakunta (2)

 

El Tala: 28. Isonokikiitäjä 2 isohkon andienkiitäjäparven liepeillä. Paikka oli ainoa kosketukseni varsinaisiin Andeihin. Menomatkaan antoi vauhtia arviolta 80-vuotias pariskunta katumaasturissaan. Tööttäsivät 50 cm takapuskuristani kunnes sain väistettyä sivuun. Ajoin vain 20 km/h ylinopeutta vuoriserpentiinillä, kun heidän mielestään olisi pitänyt ajaa 2x kovemmin. Catamarcan kaupungissa 75% autoista oli peltikolaroituja - ei ihme liikennetapojen puolesta!

Los Morteros: 29. Viirupyrstökanastero 3/ Ä. Paikka oli hieno ja niin rauhallinen! Kaikki pesivät linnut olivat äänessä. Ei haitannut, ettei laaksotinami löytynyt täältä levinneisyytensä etelärajalta.

Cordoban maakunta (2)

 

Lago Salinas Grandes: 27. Suolakkomonhiitta 1. Piti mennä läpi ehdottoman ajokiellon nähdäkseen tämän. Toki piti varoa, ettei auto uppoa suolaan. Myöhemmin näin toisen tämän 160 km leveän suolakentän toisella laidalla.

Mar Chiquita: 30. Viherkerttulinapsija 4/ Ä; Lomas de Los Indios, Bahia Laguna de Plata.  

 

 

Paluu alkoi tyytyväisin mielin, mutta sitten American Airlinesin koneesta alkoi loppua polttoaine, juuri kun olimme tulossa Dallasiin. Siispä Oklahoma Cityyn, ilman jatkosuunnitelmaa. Sitten loppui pilottien työaika ja uudet piti lennättää tilalle Dallasista. Eikä ulos koneesta päästy, alienit kotimaan kentällä. 8.5 h lennosta tuli 13.5 h ja ehdin vain tuurilla Finnairin jatkolle Suomeen. Siellä Kempeleen uudelleenkohtaaminen sairastutti kahden päivän sisällä, 40C kuumepiikein.

27.9 alkoi tulla taas uusia IOC:n taksonomiapäätöksiä, ns. nojatuolipinnoineen. Heinäkuussa 2024 tuli sitä seuraava suurempi muutoslista.

 

 

 

Erkki Virolainen              7.961

 

 

Avilist. Huhtikuun 2015 matka Okinawalle, Iriomotelle ja Taiwaniin onnistui oikein hyvin. Uusia lintulajeja löytyi 33, 4 Okinawalta ja loput Taiwanilta. Parhaimpina lajeina okinawanluhtakana ja okinawantikka, sekä näyttävät taiwaninfasaani ja mikadofasaani. Mielenkiintoinen on myös 'riukiunharjakotka', jonka taksonominen status voi hyvinkin muuttua lähitulevaisuudessa. 

 

Syksyllä Huippuvuorilta löytyivät jäälokki, naali, mursu ja jääkarhu. Joulukuun matka Kambodzaan toi parikymmentä uutta lajia, parhaina jätti-iibis, sininiskaiibis, bengalintrappi ja aiemmilla Aasian retkillä näkemistään sitkeästi vältellyt isohelmitikka. Sundaniibishaikaran kanssa oli ongelmia, havaittujen lintujen ollessa risteymiä. Risteytymät eläintarhoista karanneiden aasianiibishaikaroiden kanssa uhkaavat vakavasti lajin tulevaisuutta. 

 

Maaliskuussa 2016 oli vuorossa Pohjois-Perun lintumatka (Chiclayo - Tarapoto), jolta tuli lähes sata uutta maailmanpinnaa, sateesta, sairastelusta (vrt. Kari Haatajan päivitys) ja erinäisistä muista vastoinkäymisistä huolimatta. Parhaita uusia lajeja olivat perunsaku, paratiisikolibri, sihinärääkkiäinen (!) ja partapöllö. Uusista lajeista noin 44 oli Perun kotoperäisiä lintulajeja. 12 päivän retkellä havaittiin yli 650 lintulajia.  

 

Loka-marraskuun matka reitillä Uruguay - Falklandit - Antarktis - Tulimaa/Valdes onnistui mainiosti. Myrskyt ja jääolosuhteet verottivat kohdelajistoa ainoastaan kahdella (kultatöyhtöpingviini, Cobb's Wren). 

 

Retken lajisumma oli 'vain' 230 lajia, oltiinhan kylmillä alueilla, mutta joukossa oli vastaavasti monia näiden seutujen legendaarisia lajeja, kuten esimerkiksi:

Uruguay: rapulokki ja viikatekapuaja.

 

Merimatka: Atlantin hoikka-albatrossi, etelännokialbatrossi ja harmaapääalbatrossi. 

Falklandit: kalliotöyhtö- ja valkokulmapingviini, tyrskyviuhtoja, punapäähansu, rusorintatylli, rantakarakara, tulimaanorneero ja keltasiipisirkku. 

 

Antarktis: Lumimyrskykiitäjä, jäämyrskykiitäjä, myssy- ja jääpingviini, Antarctic Shag, eteläntiira ja etelämantereenkihu.

Tulimaa/Valdes: Patagonianaratti, amerikankurppo.

Matkan huippuelämys oli kävely kuningaspingviini-yhdyskunnassa. Myös merinisäkkäitä luonnollisesti näkyi, mm. neljä valaslajia: sini-, ryhä-, sei- ja miekkavalas. Saunapinnalista karttui mukavasti pingviineillä ja muilla avomerilajeilla!

 

Huhtikuussa 2017 oli vuorossa kevätretki Kaliforniaan,  jossa havaittiin noin 210 lajia, joista 21 oli uusia. Parhaita olivat kaliforniankondori (Maricopa), kalifornianlokki (Salton Sea), aavikkosirppimatkija (Maricopa) ja isopensasnärhi (Santa Cruzin saari). Täpläpöllö ja pajusirppimatkija jäivät harmittavasti löytymättä, useasta yrityksestä huolimatta.

Santa Cruzin meriretkellä näkyivät myös alueen yhdeksälle saarelle endeeminen saarikettu ja sillivalas. Rannikon arktinen muutto oli vaikuttavaa, pilkkaniskan ollessa yksi valtalajeista, kiislojen ja kuikkalintujen ohella.

 

Marras-joulukuun kolmen viikon matka Ecuadoriin (Galapagos 12 pv, Sani Lodge, Mindo ja Papallacta) toi useita kymmeniä uusia maailmanpinnoja. Galapagos-saarilta löytyivät lähes kaikki niiden kotoperäiset lajit, mukaan lukien galapagosinrääkkä ja etelänsinipääsky. Galapagosinmerimetsojen pesäpaikat eivät osuneet risteilyn reitille eikä mangrovesirkun viimeisille pesäpaikoille päästetty kävijöitä. Viimeksi mainitun lajin kohtalo on lähes sinetöity. Vieraslajikärpäset loisivat sen pesissä ja niiden toukat kaivautuvat poikasten aivoihin...

 

Sani Lodgen parhaat löydöt olivat kauan kaivattu harpyija sekä luumukurkku- ja mustakaulakotinga. Papallactassa lumiylänköjuoksijat onnistuivat piilottelemaan jälleen kerran, mutta silmälasikarhun näkeminen lohdutti. Päivän vierailu Mindossa tuotti isoluuran. Helsinkiin palaaminen 31.12 mahdollisti vielä Suomessa bongaamisenkin. Uusi Suomen vuodenpinnaennätys on nyt 265. 

 

Vuoden vaihteen Floridan matka ei tuonut eliksiä. Sen sijaan Keski-Vietnamin linturetki (Dalat ja Cat Tien; helmi-maaliskuussa 2018) toi 39 uutta lajia, joukossa useita Vietnamin endeemejä erikoisuuksia. Parhaina mainittakoon savufasaani, vietnamintäpläfasaani ja viherriikinkukko, sekä pienemmistä metsälinnuista sepeltimali, 'vietnamintimali' (Cutia legalleni), langbiavuorentimali, sekä siniviitta- ja oliiviselkäpitta. Sekä säät että verijuotikkaat suosivat, jälkimmäiset välttämällä retkeläisiä.

 

Syys-lokakuussa tehty pitkä Indonesian matka, Jaavalle ja Papuaan, oli tuloksekas ja vei maailmanpinnat yli 7.000:n lajin rajapyykin. Katkaisulajia oli mahdotonta varmuudella nimetä jälkikäteen, onhan lajien kirjaaminen alueella monimutkaista mm. jatkuvien taksonomisten muutosten ansiosta, mutta Papualla laji havaittiin ja todennäköisesti se oli kaljujousipyrstö.  

 

Molempien alueiden vuoristokohteet olivat varsin vaativia, raskaita ja tapaturma-alttiita retkikohteita, mutta onneksi niistä selvittiin vammoitta. Maastoyöpymisiä, kosteutta ja mutaa oli kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi. Jaavalla parhaita lajeja olivat sundankurppa ja aleuttientiira. Papualla 'tähtilajeja' oli monia, mukaan lukien 16 paratiisilintu- ja kolme Aegotheles-suvun kehrääjälajia, sekä näköhavainnot papuankirjoräikästä ja papuanharpyijasta. Myös hienosti nähty kuuden kaljunaama-aratin parvi lämmitti mieltä, olihan ainoa aiempi havainto lajista kaukana hyvin lyhyesti nähty yksilö.

 

Tammikuussa 2019 tehty perhematka Meksikon Puerto Vallartaan ei ollut vallan linnuton sekään: 235 lintulajia, joista 18 uusia maailmanpinnoja. Ensin yksi päivä retkeilyä Timo ja Aulikki Reunalan seurassa (Rancho Primavera, kasvitieteellinen puutarha) ja sitten kaksi päivää lintuopas Franciscon kanssa San Blasin suunnalla. Lisäksi kolmena päivänä omatoimista retkeilyä Alamosta vuokratun 'panssarivaunun' (Chevrolet Suburban; 7 hengen auto, jonka keskikulutus oli 16 l/100 km) avulla.

Uusista lajeista eniten miellyttivät pensastupsuviiriäinen, meksikonvarpuspöllö, meksikonaranen, sierramadrentikka, mangroveharakka, sinaloan- ja täpläpeukaloinen, isotöyhtöharakka, meksikonvaris, meksikon- ja kastanjavatsakaklattaja, valkoviirukapuaja ja sinimatkija. Eniten ongelmia oli kolibrien löytämisessä ja määrittämisessä, eikä kaikkia mahdollisia lajeja muutenkaan ehtinyt näkemään 'perhepainotteisella' matkalla. Nisäkäspuolella parasta antia olivat useat ryhävalaat.

 

Huhtikuun matka Pohjois-Vietnamiin tuotti parikymmentä uutta lintulajia, joista parhaiten jäivät mieleen kiinanhämyhaikara ja Golden-winged Laughingthrush (ei vielä suomenkielistä nimeä). Vietnam ei ole retkikohteena helpoimmasta päästä: maaseutu on lähes linnutonta aluetta eikä metsästyksen vähentämiä ja aroiksi saamia metsälintujakaan ole helppo päästä näkemään.

 

Marraskuun matka Madagaskarille kattoi koko saarivaltion ja sen lajiston. Koska tämä ei ollut ensimmäinen vierailu saarella, kierroksen 190 lajeista 'vain' 49 oli maailmanpinnoja. Kaikki vangat, asitit ja marhet on nyt nähty. Yllättävin havainto oli kuitenkin kolmen aasianpääskykahlaajan parvi lammella Ifatyn lähellä. Bongariliiton sivuilla on matkakertomus retkestä (ks. myös Kari Haatajan päivitys alempana).  

 

Maaliskuussa 2020 alkoi eläkkeelle jäämistä ennakoiva Western Pacific Odyssey (toim. huom. massiivisin pakettilintumatka maailmassa) eli linturisteily Uudesta Seelannista Japaniin, suunnitelluin pysähdyksin Norfolkin saarella, Uudessa Kaledoniassa, Mikronesiassa, Salomonin saarilla ja Japanin ulkosaarilla. Tuon risteilyn tärkein toivelaji oli kagu, Uudesta Kaledoniasta. 

 

Valitettavasti korona-pandemia keskeytti risteilyn Vanuatulle 19.3. Tätä ennen retkikunnalta oli evätty pääsy niin Norfolk-saarelle, Uuteen Kaledoniaan kuin Vanuatulle ja alus miehistöineen oli määrätty evakoitumaan Vladivostokiin. Edessä oli pakkopaluu Aucklandiin ja lopulta onnistunut yritys päästä sieltä jotenkin Eurooppaan ja Suomeen. Lähellä se oli, mutta päivittäin koventuneet korona-rajoitukset ehtivät pilaamaan jo lupaavasti alkaneen ja pitkään odotetun matkan. Matkan saldo, 11 elistä, jäi todella kauaksi odotetusta.

 

Muutkin vuoden 2020 suunnitelmat ovat vaikeuksissa koronan takia. Sumatran matka peruuntui. Kesällä kuitenkin vierailut Norjassa ja Virossa, toki ilman uusia maailmanpinnoja, mutta alueiden lajistosta muuten nautiskellen. Viron Lahemaassa 71 tuntia kesäarktikan seurantaa tuotti mm. 246.000 mustalintua, parhaana päivänä 560 pikkulokkia, 10.000 tiiraa ja muuta sekalaista kivaa, kuten 110 ruokkia ja 4 etelänkiislaa. IOC-päivitykset ovat lisänneet maailmanpinnalukua muutamalla lajilla. Koto-Suomessa kököttely ei maailmanmatkaajalle mitään herkkua ole, vaikka täälläkin pystyy kyllä retkeilemään ja nähtävää on.  

 

Lokakuussa 2021 pandemiatilanne mahdollisti viimein ensimmäisen matkan Azoreille, São Miguelin, Terceiran ja Corvon saarille, yhdessä Kari Haatajan kanssa. Saaristolle ominaisten pohjoisamerikkalaisten harhailijoiden (WP-lajeja) ohella São Miguelin Serra da Tronquier tuotti yhden uuden maailmanpinnan - azorientulkun. 

 

Vuosi 2022 käynnistyi helmikuisella 8 päivän matkalla Kap Verdelle, Salin saarelle. Se toi kolme uutta lajia: kapverdenliitäjän, saharanvarpuskiurun ja kapverdenvarpusen. Lisäksi IOC:n päivitykset kasvattivat maailmanpinnasaldoa. Salilla sattui myös olemaan kaksi mukavaa WP-pinnalajia: kurnuliejukana ja amerikanpikkukuovi. Muutenkin tämä karu turistisaari oli mainettaan parempi yhteensä 49 lintulajilla, joihin sisältyi mm. saaren ensimmäinen hernekerttu. Eivätkä aurinko ja lämpökään haitanneet, verrattuna lopputalvisen Suomen olosuhteisiin. 

 

Toukokuun lopussa alkoi kolmen viikon Alaskan kierros: Kenai, Nome, Barrow ja Denali Highway. Alueella tungeksi peräti kaksi suomalaista linturyhmää, kahden amerikkalaisen ohella (niistäkin ainakin toisessa oli suomalainen), mistä seurasi tietenkin ongelmia palveluiden saatavuudessa. Alaskan kesä tunnetaan muutenkin korkeista hinnoista ja vaikeasta autonvuokraus- ja majoitustilanteesta, jota koronavuosien aiheuttama työvoimapula oli edelleen vaikeuttanut. Tällä kertaa Barrow oli hankalin, liikkumisongelmineen ja jäätilanteineen (avovesi yli 2 km ahtojään takana). Sinne autonvaraukset kannattaa tehdä 1.5 vuotta etukäteen ja banaanit on parempi tuoda mukanaan (kaupassa USD5/kpl, maito USD8/litra).

 

Lintuja näkyi kuitenkin 180 lajia, joista maailmanpinnoja 11. 29 lajin (10 uutta) nisäkäsvalikoimakin oli hieno, myskihäristä kanadanilvekseen, harmaakarhuihin, miekkavalaisiin, naaleihin ja susiin. Parhaista linnuista mainittakoon silmälasihaahka, töyhtölunni, isolunni, alaskankuovi, beringinsirri, nokitikka ja vaikeasti löydettävissä ollut tundrasirkku. Viimeksi mainitun jäljille päästiin seuraamalla tundralle yllättävästi taapertamaan lähtenyttä Wingsin ryhmää. Takaiskuja olivat puuttumaan jääneet beringinhanhi ja ohotanlokki, sekä jääkarhu.

 

Matkalla sattuu ja tapahtuu: Nomessa auton katolle jäänyt ja tielle tippunut kännykkä löytyi yllättäen Anchoragesta. Barrowin lentoaseman turvatarkastuksessa yhdeltä matkalaiselta katosi Swarovskin kiikarit - mahdollisesti varastettuina. Poliisia asia ei kiinnostanut. Icelandairin muuttuvat aikataulut ja puuttuva tiedotus aiheuttivat kuluja ja harmeja. Eikä matkatavaroita löytynyt Helsinkiin palatessa koneen ruumasta. Toisessa matkaseurueessa yksi asiakas oli joutunut maksamaan 1h huoneen lisämaksun kaikilta öiltä, koska miehiä oli seurueessa pariton määrä. Hän osallistui myös 3 vrk ylimääräiselle Unlaskan retkelle Anchoragesta. Tiettävästi koko matkan hinnaksi tuli näin noin €12.000, lisäetuina korona-altistus ja matkatavaroiden saapuminen Unalaskaan vasta kun sieltä oli jo palattu. Matkailu avartaa, mm. lompakkoa.

Syyskuussa oli vuorossa mittava kuukauden kierros Australiassa. Ensin vuorossa oli lounaiskulma eli Perth - Dryandra Forest - Stirling Range - Cheynes Beach - Lake Muir - Paynes Find - Perth. Tätä seurasi vierailu luoteessa, Broomen seudulla. Lopuksi tie vei lounaaseen, Tasmanian saarelle. Lennot ja Australialle poikkeuksellisesti myös autonvuokraukset sujuivat ongelmattomasti, Perthin No Birds (!) Car Rental jopa suosituksen arvoisesti. Länsi-Australian mulga oli upeana kukkamerenä sateiden jälkeen ja Tasmaniassa säväyttivät liki satametriset Swamp Gum -puut. Uusia nisäkäslajeja kohdattiin yhteensä 13. 

 

Lintujakin retkellä toki nähtiin - yhteensä 295 lajia, joista 63 oli uusia maailmanpinnoja. Merilinnut jäivät vähiin sääolosuhteiden seurauksena, mutta Broomessa oli nautinto ihailla suuria talvehtivia kahlaajamassoja, kuten vuorisirrejä. Taigakuovi jäi näkemättä, jalkapallo-ottelun takia... Ehkä eniten ilahduttivat monet papukaijalajit (yht. 26), joista 12 oli uusia, joukossaan rantakaija, tasmaniankaija ja arokakadu. Mieleen jäi myös mm. pitkään maailmankiertäjää vältellyt, mutta viime hetkellä löytynyt tasmaniansilkkimaluri. 

Surinamin - tuon maan josta ei juuri uutisia kantaudu - retki toteutui joulukuussa 2022. Vaikka tiestö oli lähes ajokelvotonta, metsästys holtitonta ja ympäristö eli metsät tuhottuja teiden vaikutuspiirissä, havaittiin retkellä 401 lajia. Niistä peräti 78 oli uusia. Joukossa oli 'Brasilian lajistoakin', Amazon-joen pohjoispuolisen Guyanan ylängön lintuja. Taksonomiset rajatapaukset tuottanevat myöhemmin nojatuolipinnoja. 

 

Parhaita löytöjä olivat kyssäkurjet ja härkäkotinga. Kotingavalikoima oli muutenkin edustava - oranssiharjakotingojen soidintakin päästiin seuraamaan. Nisäkkäitä näkyi noin 20 lajia, joista 8 oli apinoita.

 

Oli onni, ettei vierailun aikana satanut, vaan perillä saatiin nauttia 'virkistävästä' +32C lämmöstä ja 99% kosteudesta. Näin toteutui mm. pääsy Brownsbergille. Nyt pitää vain odotella erilaisten punkkien, kirppujen ja hietakirppujen puremien rauhoittumista. Ei sentään tarvinnut käydä Surinamissa lääkärissä, kuten erään toisen vakavasti vatsatautisen retkeläisen.Kännykkä puolestaan ei halunnut trooppisesta paratiisista enää takaisin kylmään Suomeen, vaan karkasi jonnekin pusikkoon ja jäi sinne, arvatenkin lämmön houkuttelemana.  

Koronapandemian 2021 peruuttama Western Pacific Odyssey - linturisteily Uudesta-Seelannista Japaniin eri saarten kautta - toteutui kuin toteutuikin huhtikuussa 2023, aiempaa suuremmalla suomalaisperäisellä aluksella (Raumalla tehty MS Hanseatic - nyt Heritage Adventurer). Matkan kestoksi tuli puolitoista kuukautta, kun siihen liitettiin retkiviikot Uuden-Seelannin Eteläsaarella ja Japanissa.

 

Mutta korona ei jättänyt tätäkään risteilyä rauhaan. Sen kulttuurituristiryhmässä puhkesi pienimuotoinen epidemia, jonka vuoksi linturyhmäläisetkään eivät päässeet rantautumaan Mikronesiaan (Chuuk, Pohnpei) tai Japanin eteläisille saarille (Torishima, Izu-saaret). Tämä leikkasi jonkin verran lajisummaa, mutta maailmanpinnalukema karttui kuitenkin 96 lajilla, joiden joukossa oli useita harvemmin nähtyjä lintuja. 

 

Uuden Seelannin eteläsaarelta löytyi okariton ruskokiivi, viimeisin uuden taksonomian mukaisista kiiveistä. Yhteensä maasta löytyi noin 120 lintulajia, joukossa mm. keltasilmä- ja vuonopingviini, 15 mustapitkäjalkaa ja kalliovilistäjä. Laivaosuus alkoi Norfolkin saarten kolmella endeemillä ja myös Uudessa Kaledoniassa löydettiin lähes kaikki kotoperäiset lajit, kuten kagu, uudenkaledoniansammalmesikko ja uudenkaledoniankerttu. Ensin mainittu on maailman linnuista erikoisimpia ja kaksi muuta epävarmasti löydettävissä. 

 

Salomonin saarilla tehtiin em. rantautumiskieltojen ansiosta ylimääräisiä saarivierailuja - yhteensä kuusi - ja löydettiin 96 lintulajia. Aluksi vaikeuksia tuottanut ruskomerikotka nähtiin lopulta kuuteen otteeseen. Risteily-yrityksellä riitti puuhaa erilaisista asioista kiinnostuneiden asiakasryhmiensä rahtaamisessa ja aikatauluttamisessa. Lintuihmisiä ei toki tarvinnut erikseen viihdyttää ja ruokatarjoilut olivat runsaat ja maistuvat. (Toim. huom. Matkailijoiden elopaino lisääntyikin tiettävästi kiitettävästi matkan loppua kohden).

 

Linturisteilyn parasta antia olivat harvinaiset merilinnut. Oltiinhan merellä pitkään ja alueilla, joilla muuten harvemmin käydään. Niistä mainittakoon Bannerman's Shearwater (ei suomenkielistä nimeä), Atoll Shearwater ja salomoninliitäjä, uudenkaledonianviistäjä, kurosivonviistäjä, polynesianviistäjä, salomoninviistäjä, melanesianviistäjä, Vanuatu Petrel ja Lava Petrel (Salomonin saarten vesillä, tulossa uudeksi lajiksi). Lisäksi löytyivät vielä - monien tavallisempien ohella - viirutyrskynpolkija, polynesiankeiju, isokeiju ja Solomon Band-rumped Storm-Petrel. Lajeja, joista useimmat muut maailmanpinnalistaajat voivat vain haaveilla.

 

Perillä Japanissa ei auttanut kuin mennä sairaalaan antibioottitiputukseen, koska laivalla loukattu jalka oli pahasti tulehtunut (laivalääkärin hoito ei sitä parantanut). Verenmyrkytys vältettiin ilmeisen täpärästi. Tämä ei kuitenkaan estänyt suunniteltuja retkiä Mt. Fujin alueelle, Karuisawaan ja Amamille. 137 lajia nähtiin ja Japanin pinnalista saavutti lukeman 227. Ainoat uudet maailmanpinnat kohdattiin Amami-Oshimalla: riukiunkurppa, riukiunrastas, riukiunnärhi ja riukiunsatakieli (nykyisin erotettu okinawansatakielestä). Lisäksi oli mahdollista ihailla mustan- ja punaisenkirjavaa Owston's Woodpecker -tikkaa, jota on jo pitkään pidetty omana lajina, taksonomista päätöstä odotellessa. Matkan alla IOC-päivitykset toivat satakunta lisälajia. 

 

Lisää maailmanpinnoja tuli lokakuun pituisella Etelä-Afrikan ja Namibian retkellä - yhteensä 9 (retkellä havaittiin 328 lintulajia). Alueella lintupaikkojen väliset etäisyydet ovat suuria, eikä kaikkia puutelajeja ollut mahdollista tavoitella, 6.000 km autoilusta huolimatta. Kapmaalla hajosi yksi rengas ja tuulilasiin tuli korjattava särö, mutta muuten matka sujui ongelmitta. Yksi ylinopeussakko voi tosin tulla vielä jälkikäteen. Toisaalta, 12.10 Namibiassa palautetusta autosta ei edelleenkään ole näkynyt veloitusta pankkitilillä...

 

Namibiassa retkeily kohdistui Windhoekin, Etoshan ja Länsi-Kaprivin väliselle alueelle. Uudet lajit olivat: angolankaija, mopanetoko, savannilintuhaukka, kulokirvinen, viiripyrstöleski ja suippopyrstökottarainen. Rastaskiurut ja viirisininärhet eivät olleet vielä saapuneet muutoltaan Kapriville. Yritys ruskorastaskerttusen näkemiseksi Popa Fallsilla epäonnistui, latvustiaisen entiset pesimäpaikat Rundussa oli hakattu paljaiksi ja ainoa tiedossa ollut tuhkalepinkäisreviiri sijaitsi liian kaukana, kuten myös tuhkavahanokat (sekä luolataskut ja muut Etoshan länsipuoliset lajit). Angolan ja Namibian rajaseudulla on useita vähälukuisia lintulajeja, joiden löytäminen on epävarmaa. 

 

Etelä-Afrikan Kapmaalta (mm. Hermanus, De Hoop) löytyivät etelänmustavalaiden ohella kapintäplätikka, karooeremomela ja mustavarpuskiuru. Yleinen afrinkanpöllö jäi jälleen kerran unelmien taruolennoksi eikä hyvin harvinaiselle afrikanpyyjuoksijalle löytynyt paikkaa mistä sitä etsiä. Kaiken kaikkiaan, kyseessä oli perhesafari Afrikkaan ja kiinnostuksen kohteina olivat siksi monet muutkin asiat kuin linnut - esimerkiksi nisäkkäät ja alueen vaikuttavat luonnonmaisemat.  

Suomessa odottivat IOC:n päivitykset lisälajeineen (14) ja Pohjois-Kolumbian matkan valmistelut. Opastettu Kolumbian ryhmämatka toteutui joulukuussa ja sen kuluessa havaittiin 457 lintulajia. Niistä 53 oli uusia eli etupäässä Santa Martan ja Perijan alueen kotoperäisiä lintuja, jotka havaittiin kaikki, kolumbianruostetyrannia lukuun ottamatta. Bogotan laitamilta löytyi Kolumbiassa harvinainen andienpökkelökehrääjä. Taksonomiset päätökset lisännevät retken lajilistaa lähivuosina - esityksiä uusista lajeista on tehty useita. 

Perillä matkajärjestelyt toimivat oikein hyvin ja säät suosivat. Vuorille päästiin paikoittain vaativista tieolosuhteista huolimatta. Loukkaantumisia ja terveysongelmiakin oli, mutta niistä selvittiin, ja lennot kulkivat ajallaan. Yllättävänä poikkeuksena jopa matkatavarat selvisivät Pariisin koneenvaihdosta. Charles de Gaullehan tunnetaan paikkana, jossa laukut viivästyvät, lähes poikkeuksetta!

 

Suuri maailmanpinnavuosi 2023 toi siis yhteensä lähes 300 lisälajia - suomalaisittain ennätystahtia. 

 

Vuosi 2024 alkoi helmikuisella Irlannin matkalla, jolla nähtiin kyllä paljon lintuja, muttei odotetusti uusia maailmanpinnoja. Niitä tuli kuitenkin kotona nojatuolissa, 24 lajia IOC:n päivitysten ja vanhojen retkien havaintojen perkaamisen kautta.

Maaliskuun alussa pinnapaineet veivät äkkilähtönä Marokon Marrakeshiin. Sieltä käsin retkeiltiin Atlas-vuorilla (mm. Oukaimeden) ja Agadirin suunnalla. Atlassiepot eivät olleet vielä saapuneet etelästä, mutta uusina lajeina kohdattiin 'Maghreb Owl' (ei suomenkielistä nimeä), atlaksenvihertikka, 'Maghreb Crested Lark', 'Atlas Wheatear', 'Maghreb Wheatear' ja 'African Crimson-winged Finch'. Vuosikymmeniä Suomessa jatkunut taksonomiasekasotku on edelleen selvittämättä ja siksi monelta pitkäänkin tunnustetulta lajilta puuttuu yhä nimi. 

 

Muista retken lajeista (noin 165) mainittakoon 'Pharaoh Eagle Owl' ja Agadirin töyhtöiibikset. Matka sujui Marokon retkeksi kadehdittavan ongelmattomasti eikä erittäin edulliseksi tulleen vuokra-autonkaan (1.840 km ajoa) kanssa ollut ongelmia, kaupunkien liikenteen vilkkaudesta huolimatta. Marokossa on nykyisin niin paljon valvontakameroita, että jälkikäteen voi tietysti joku sakkokin tulla. Maassa autoillessa on helppo tehdä tahattomia virheitä. 

 

Joulukuussa koitti aika lähteä ryhmässä Etelä-Intiaan ja Andamaaneille. Intian valtamerellä ongelmia tuottaneet myrskyt eivät onneksi estäneet lintujen näkemistä. Ainoastaan viimeiset Andamaanien päivät kärsivät sateista, mutta siinä vaiheessa kaikki endeemit kohdelajit (20) oli jo havaittu. Lisäksi yllätti japaninuunilintu, joiden tiedetään nykyisin talvehtivan siellä - tosin harvalukuisina.

Myös Keralan lajisto oli paikalla kattavasti. Vain muutama kohdelaji jäi löytymättä, harmittavimpana Nilgiri Thrush (ei suomenkielistä nimeä). Sen perinteinen 'ottipaikka' oli muuttunut markkina-alueeksi ja sinne vievä tie oli puomitettu. Kun puomi klo 8.00 avattiin, oli kohde muuttunut jo liian rauhattomaksi. 

Matka sujui kokonaisuutena leppoisasti ja tarjolla oli hyvää, mausteista ruokaa. Intiassa hyvin vaikeasti väistettävät vatsataudit saivat saaliikseen vain yhden seurueen jäsenen. Eikä Andamaanien uintipaikat pilaavia krokotiilejakaan ruokittu ihmislihalla tämän ryhmän toimesta - toiset hoitivat sen. Matka tuotti ainakin neljä uutta nisäkäslajia, määrittämättömien lepakoiden lisäksi. 

Vuosi 2025 alkanee varsinaisesti toukokuisella mustakiurujahdilla Kazakstanissa. Sitä ennen IOC:n päivitykset muuttavat listaa. (toim. huom. IOC:n taksonomia on juuri nyt peruutusvaihteella)

 

Helmikuun alkupäivinä antoisalla talviretkellä Hollannissa. Talvehtivien lintumassojen ohella retkiä ja WP-listaa piristivät useat harhailijat, parhaimpana silmälasihaahka. Lisäksi mm. tundrakuikka, pikkumerimetso, lumihanhi, siperiantavi, pikkulapasotka ja 51 tunturikiurun parvi. Vuorikirvisten määrittämisessä riitti ihmeteltävää.  

Maalis-huhtikuun muutontarkkailuretki Etelä-Espanjaan tuotti paitsi lukuisia pikkukotkia, pikkuflamingon wp-pinnaksi. Muutontarkkailun ohessa näkyi cirtensis -arohiirihaukka. Vakiintuneen hybridin julistaminen lajiksi on vain ajan kysymys.

 

Touko-kesäkuun vaihteessa koitti sitten tuo odotettu Kazakstanin - Kirgisian matka, Kari Korhosen vetämässä ryhmässä. Geriatrikkojen ryhmä näki yhteensä 244 lintulajia ja pääsi retkeilemään Keski-Aasian tunnetusti poikkeuksellisen upeissa luonnonmaisemissa. Unelmalajit himalajanlumikana ja mustakiuru löytyivät, kuten myös valkosiipitikka ja keidasvarpunen. Alueella myös monia taksonomisesti mielenkiintoisia tapauksia, kuten esimerkiksi 'Songar Tit' (Parus songarus), taksonomian mukaan vaihdellen joko laji tai hömötiaisen alalaji. 

 

Vuoristojen perhosrikkaiden kukkaniittyjen ohella vaikutuksen tekivät arojärvet, joilla oli tähän aikaan vuodesta runsaasti nähtävää. Yhtenä päivänä päästiin ihailemaan 10.000 vesipääskyä. Nisäkäseliksiä tuli useita paikallisista murmeleista ja gerbiileistä, mutta myös kuhertajagasellista ja keskiaasiansuslikista (= suurihammassiiseli). Myös 104 yksilöä legendaarisia saiga-antilooppeja nähtiin. 

 

Matkat jatkuvat lähes välittömästi, ensin Ruotsin Visbyhyn ja sitten etelänaapuri Viroon. Loka-marraskuussa  toteutui kolmen viikon Brazil Birding Expertsin ryhmämatka Kaakkois-Brasiliaan, yhdessä Kari Haatajan kanssa. Tavoitteena oli kulkea paikallisten oppaiden kanssa harvinaiselta puutelajilta toiselle ja tässä onnistuttiinkin varsin mainiosti. Retken lopussa uusia lajeja oli nähty 91 ja siinä ohessa yhteensä 537 lintulajia. Pääosa havainnoista tehtiin Rio de Janeiron, São Paulon ja ja Paranán osavaltioissa.

 

Parhaita lajeja olivat tulipalokärki, harmaasiipikotinga, lepinkäiskotinga, huppumuura, punanokkahokka, harpyija, liekkipyrstöamatsoni ja andienmaakäki. 'Ostoslista' tuli lähes täyteen, mutta eihän jokaista haettua lajia koskaan löydy. Tällä kertaa jäivät puuttumaan (yllättävästi) yleinen ruskorastuli ja kohdelajeista harvinaisin naamiokukkatangara. Viimeksi mainittu on ollut pitkään sukupuuton partaalla, eikä oppailla ollut tällä kertaa yhtään pesää tiedossa. Reviireillä havainnointi ei tuottanut tulosta.

 

2026 alkoi kahden viikon KonTiki-matkalla Keniassa. Retken 529 lintulajista 26 oli kokonaan uusia, parhaina sinimehiläissyöjä, harvinaiset kiurut marsabitinkiuru ja naamiokiuru, vuorikeltakirvinen, rusko-otsaeremomela, keniantimali ja aberdadenherttu. Useimmat uutuudet löytyivät Kakamegan ja Marsabitin seuduilta. Nisäkkäitä näkyi 48 lajia, mm. servaali.

 

Kenia on osin entisellään eli tullimiehiä piti lahjoa, että LA-puhelimet saatiin maahan ja kontrollipisteen tiesulun porttikin aukesi vasta lahjusten jälkeen. Suojelualueiden pääsymaksut ovat jatkaneet hurjaa nousuaan, niin ettei esimerkiksi tämän palstan pitäjä enää maassa kävisi. Eihän käy laatuun, että ne maksavat jo enemmän kuin lennot Keniaan. Varsinkin kun suojelualueiden suojelun taso on kyseenalaista eli salametsästys ja puuston hakkuut eivät ole kontrollissa.  

 

8.000 lintulajin rajapyykki häämöttää yhä lähempänä. Saa nähdä, minä päivänä se jää taakse?

 

  

 

 

 

 

 

 

Jarmo Komi                         6.173                 

 

IOC. Vuoden vaihteessa 2015/2016 retki Floridaan sekä Grand Caymanille ja Bahaman 'Disney-saarelle'. Tuloksena viisi maailmanpinnaa: caymaninkerttuli Grand Caymanilta sekä harjakoskelo (!), huilutylli, floridanpensasnärhi ja silmälasivireo Floridasta. 5000. laji oli huilutylli Floridan Key Biscaynessa, 17.12! Cayman-saarten lajien joukossa oli muutama taksonomialtaan epäselvä alalaji, jotka voivat saada IOC-lajistatuksen lähitulevaisuudessa.  

 

Heinäkuun 2016 matka Brasiliaan, Mato Grosson ja Paran osavaltioihin, onnistui kerrassaan mainiosti. Uusia lajeja tuli 133. Lintukohteina olivat Chapada dos Guimaraes, Alta Floresta, Cristalino Lodge, Rio Azul ja Pantanalin pohjois-osat. Brasilian pinnalistalla on nyt 877 lajia.

 

Erittäin kovatasoisen lajilistan helmiä olivat mm: nokihaikara,  sihinärääkkiäinen (spontaanisti, oppaan avustuksella), suomumaakäki (matoruokinnalla!), punatopaasikolibri, 'Tapajos Hermit', kurvinokkakolibri, amazonianviidakkohaukka,'Cryptic Forest Falcon', 'Bald Parrot' (mm. a9 kaljua papukaijaa kaljussa joenrantapuussa), savannikanelityranni ja violettikotinga.

 

Lisäksi mm. 4 jaguaaria, 1 oselotti ja 2 tapiiria, useiden muiden nisäkkäiden lisäksi (mm. Azara's Night Monkey'). Myös isot hämähäkit ja käärmeet olivat retkellä hyvin edustettuina. 

 

(Toim.huom. On varsin erikoista, että kaksi listalaista havaitsee samana vuonna sihinärääkkiäisen Perussa ja Brasiliassa, lajin ollessa todellinen Etelä-Amerikan megarari, ja kolmas (listan pitäjä) käy kyllä oikealla paikkakunnalla Pohjois-Perussa, muttei pääse edes yrittämään, koska sattumanvaraiset tilanteet johtavat siihen, että paikallinen kontakti jää tapaamatta, ja tarkempi sijaintitieto saamatta! On tosin mahdollista, että reviiriä uhannut tietyö oli paikan jo kesäkuun lopussa tuhonnut). 

 

 

Kesällä 2017 toteutunut retki Namibian kautta Pohjois-Botswanaan ja lopuksi Sambiaan, Victorian putouksille, onnistui sekin hyvin. Kivikkopääskykahlaajat ja karmiinimehiläissyöjät eivät olleet vielä saapuneet Capriville, mutta muuten pääosa tarjolla olleista uusista lajeista löytyi. Erityisen hyvänä lintupaikkana jäi mieleen Ngoma Bridge Namibian ja Botswanan rajalla, kosteikkoisella Chobe-joella. Raja-asemien välissä saa liikkua vapaasti ja sillalta näkyi mm. kolme ruskokurkkuhaikaraa. Niitä nähtiin vielä viiden linnun parvi lisää, yllättävässä paikassa Zambesi-joella, noin 20 km Victorian putouksilta länteen. Sambian puolelta löytyi myös afrikanuikkukana, useita silmälasihaikaroita, erakkotuulihaukka ja koskikalastaja.

 

Talven Meksikon perheloman lomaan mahtui muutama lintujenkatselupäivä Puerto Vallartan (Jalisco) yläpuolisessa vuoristossa. Parhaita lajeja olivat endeemit meksikonvarpuspöllö, meksikonpikkukolibri, kultavireo, mustahilkkakerttuli, meksikonlepinkäisvireo, tuhkasilkkitilhi, sinimatkija, vuoripensasnärhi ja isotöyhtöharakka. Lepinkäisvireon opastettavat löysivät oppaansa elikseksi!

 

Kesällä 2018 tie vei ensimmäistä kertaa Japaniin, Naganon prefektuurissa sijaitsevaan Karuizawan metsään. Chris Cook oli palkattu paikalliseksi asiantuntijaoppaaksi yhden iltapäivän ja yhden aamupäivän ajaksi. Kuparifasaania ei löytynyt (harvoin nähty), mutta japaninkeltasirkkuja paikalla lauloi useampi yksilö ja kaksi naaraspukuista nähtiin. Muita mukavia lajeja olivat japaninpikkutikka, japaninvihertikka, narsissisieppo, japaninkaapusieppo, japaninparatiisimonarkki (koiras) ja kirjotiainen. Tokioon palatessa bongattiin vielä pitkänokkatylli ja japaninvästäräkki. Yhteensä lyhyt pysähdys tuotti 16 maailmanpinnaa.

Lisää oli luvassa Havaijilla. Kaikkien pääsaarten (Oahu, Big Island, Maui, Kauai) vierailut tuottivat tulokseksi yhtä (akekee, joka vain kuultiin huonosti) lukuunottamatta kaikki jäljellä olevat endeemit lajit. Myös alaskankuovit olivat jo poistuneet.

 

Kauailla (engl. 'Kauahi') ohjelmassa oli 20 km rämpimistä Alakai Wildernessin vaikeissa maastoissa (maailman sateisimpia paikkoja), David Kuhnin kanssa. Tämä kannattikin, koska nykyisin harvoin nähty kauainkiipijä löytyi ja kauainpikkurastuli kuultiin. Mauilla onnistuttiin vielä onnekkaasti pääsemään ylimääräisinä kerran kuussa etupäässä paikallisille harrastajille järjestettävälle kasviretkelle (max. 8 osanottajaa) Waikamoin suojelualueelle. Tämän lisäksi parhaat Mauin kohdelajit myös sattuivat löytymään: laulava koiras-papukaijapeippo ja kaksi akohekohea.

 

Lintumatkaryhmillähän Waikamoihin ei liene enää asiaa ja paine olisi kova USA:n harrastajilla, ABA:n (American Birding Association) tuoreen listauspäätöksen jälkeen. Se laskee nyt kaikki Havaijin lajit ABA Area:n pinnoiksi. ABA Arean ollessa jenkkien päälistan, on keskustelu ollut kuumaa, elämänsä kärkisijoilla olleiden tippuessa alas vain siksi, etteivät he ole USA:ta ja Kanadaa kauempana käyneet, vaikka ovatkin sijoittaneet satoja tuhansia dollareita kymmeniin Aleuttien retkiin. Samaan aikaan toisilla saattaa olla Havaijilta 16 nyt jo sukupuuttoon kuollutta lajia listallaan, sekä kymmeniä muita.

 

Big Islandilla (Hawaii) retkeily keskittyi Hakalaun metsään ja Pu'u O'o vaellusreitille, joista varmistuivat mm. havaijinkiipijä, akepa ja akiapolaau. Uusi Palila Discovery Trail tuotti kaksi näköhavaintoa palilasta. Lisäksi merilintupinnat lisääntyivät, mm. Kauailta tehdyllä Ni'haun sukellusretkellä. Oseaniantiira, kaksi uutta tropiikkilintulajia, havaijinalbatrossi, tyrskyliitäjä, Newell's Shearwater (ei suomenkielistä nimeä), havaijinviistäjä ja madeirankeiju (hyvin mahdollisesti eri laji kuin Madeiralla, mutta taksonomia epäselvä). Havaijinkeiju jäi epävarmaksi.

Jouluun ja uuteenvuoteen ajoittunut perheloma Jamaikalla ja Floridassa tuotti 31 uutta maailmanpinnaa. Ensin mainitulla saarella Wendy Leen opastama retki toi muutamassa tunnissa 23 elistä, joista 21 oli endeemejä. Parhaat lajit olivat mustanokka- ja jamaikanamatsoni sekä erityisen hyvin näyttäytynyt jamaikanpyrstökolibri. Lisäksi havaittiin mm. väliamerikanpökkelökehrääjä.

 

Floridassa retkeily kohdistui Merritt Islandin, Jacksonvillen ja Gainesvillen alueille. Uudet lajit olivat aiemmilla USA:n matkoilla puuttumaan jääneitä 'paikkoja', kuten tunnetusti vaikea pihkatikka ja amerikankaulushaikara. Yllättäen Floridasta löytyi myös kaksi talvehtivaa merisirriä!    

 

Heinäkuussa 2019 vuorossa oli Sabah, Borneon saaren Malesiaan kuuluvassa osassa. Matkareitti oli Gunung Kinabalu - Sepilok - Gomangtong - Sukau (Kinbalu-joki) - Danumin laakso. Lisäksi ohjelmassa oli perinteisempää lomailua ja filippiinienisojalan bongaus Pulau Gayalla. 

 

Retki oli varsin onnistunut (+81 lajia) ja useimmat endeemit lajit tulivat havaituiksi, vaikka joidenkin näkemisessä olikin vaikeuksia. Esimerkiksi sundankäki tuli noin 20 metrin päähän, mutta jumittui puun latvustoon huutelemaan, sellaiseen paikkaan jota ei veneestä käsin nähnyt. Borneonhedelmärastasemo nähtiin hienosti varttuneen poikasensa kanssa, kuten myös kaikki  'whitehead-lajit' (boneontrogoni, smaragdiharlekiini, borneonviirulukkinen), isopöllökehrääjä, borneonkirjorastas, sekä useat uudet pittalajit. Kanalinnut näyttäytyivät nekin hienosti, paitsi harjapyypari, joka pyrähti lähietäisyydeltä lentoon.

 

Seuraavat matkat suuntautuvat Kaakkois-Keniaan vuodenvaihteessa ja kesällä 2020 suunnitelmana oli käydä Indonesiassa, jossa oli tarkoitus retkeillä kolmella alueella. Sitten iski korona-pandemia.

Lasse J. Laine                   5.663             Muistoissamme!         

 

H&M. Huhtikuussa 2014 mm. Turkissa, jonka jälkeen hiljaiseloa. Kauemmaksi on ollut hankalaa lähteä, kirjaprojektien ja terveysongelmien sitoessa Suomeen.

 

26. elokuuta 2023 luonnon kiertokulku sitten toteutui ja Lasse kuoli vakavaan sairauteensa, jota vastaan oli niin pitkään urheasti kamppaillut. Taustalla vaikutti päteviä lääkäreitä, kuten yhteinen tuttumme Inkeri Elomaa. Ihmeellisen hyvin hän toimintakykynsä viime metreille säilytti, osallistuen mm. vielä toukokuussa linturalliin. En siksi odottanut kuoleman tapahtuvan vielä tänä vuonna.

 

Kuten hän itsekin kesäkuussa 2023 mainitsi, olimme molemmat 'oman tiemme kulkijoita'. Lasse rakensi Suomeen lintumatkailua ja linturallikulttuuria, monen muun asian lisäksi. Kun tein 1987 matkaraportin hänen järjestämältään Keski-Aasia -Siperia -lintumatkalta, kiitin siinä myös järjestäjää. Lasse oli tästä otettu, koska Suomessa on tapana istua kiittämättä toisten kattamaan pöytään. 

 

Hänen pääkaupunkiseudun linturallinsa olivat lyhyitä ja elitistisiä, mikä taas kannusti pohjoiskarjalaista käynnistämään 24-tunnin rallit, ensimmäistä kertaa Suomessa myös sponsoroidulla joukkueella, joka saatiin televisioonkin. Kummallakin taholla otettiin vaikutteita brittien rallikulttuurista, valikoiden.

Monet olivat yhteydet joita Lassen kanssa syntyivät, varsinkin Eläinmaailma -lehden aikoina. Kiitos niistä!

 

 

 

 

Kari Haataja                      4.615

 

IOC.  Maaliskuussa 2016 oli 16 päivän Pohjois-Perun kierros lähtien Chiclayosta Tyynenmeren rannalta ja kulkien itään Andien yli Tarapotoon Amatsonasin alueelle. Tältä matkalta tuli 157 uutta lajia, joista 36 oli Perulle kotoperäisiä lajeja. Olin kuumeessa muutaman päivän ja siksi jäi yksi rinnekiipeäminen tekemättä, jolloin menetin 4 endeemiä lajia. Perun pinnoja on nyt 849, joista 302 löytyi tällä matkalla.

 

Parhaimpina uusina lajeina olivat vain Perussa esiintyvät perunsaku, perunaranen, bolivianpöllönen, partapöllö, perunerakkokolibri, täpläkurkkukolibri, paratiisikolibri, agavekolibri, musta- ja kuparimetallipyrstö, perunpiikkipyrstö, paanupyrstö- ja ruskoselkäkanastero, perun- ja naskaliorneero, kastanja-, kupari- ja valkonokkaluura, keltaotsaluuranen, harmaa- ja ruskoperätapakulo, inkanappaaja, mishanan- ja kultakulmanapsija, vaaleatöyhtönapsija, ruskohuppunäpsy, tumbesinsitruunatyranni, perunnapsu, perunsilpoja, huallagan- ja kultakorvatangara, aavikko-, pikku- ja viiksi-inkasirkku, perun- ja kastanjapääsirkku.

Maalis-huhtikuun vaihteessa 2017 vuorossa oli kahden viikon matka Arizonaan. Tavoitteena oli hoitaa ne Arizonan alueen spesiaalit, jotka olivat jo tuohon aikaan saapuneet. Matka oli hyvin onnistunut ja tuloksena oli 89 maailmanpinnaa. Itse näin matkalla 218 lajia ja koko ryhmämme (7 henkeä, suomalais-ruotsalainen) 228 lajia. Parin päivin pohjoisen kierroksen jälkeen teimme perinteisen kaakkoisosan kierroksen hyvässä säässä, vaikka yöt vuoristossa olivat vielä hyvin kylmiä. Saimme paikalla olleilta amerikkalaisilta retkeiljöiltä useita hyviä vinkkejä paikallisista harvinaisuuksista. 

 

Parhaita lajeja olivat: kaliforniankondori (Grand Canyon), nokikurkkusirkkuli (Mt Lemmon), harmaasirkkuli (Saguaro NP), kaunotrogoni (Madera Canyon), kalliosirkkuli (California Gulch), meksikonsääksikerttu (Patagonia Lake), luumulakkikolibri (Patagonia Lake), sierramadrentikka (Cave Creek Canyon), aavikkosirppimatkija (Salomone/Baseline Road), mustahaukka (Page Springs Ponds, Cottonwood) ja sieppotikka (Flaggstaff - Sedona).

 

Lisäksi bongasimme saamamme tiedon perusteella Huachuca -vuorten alueelta kastanjaposkikerttulin (Hunter Canyon), töyhtösiepparin (Carr Canyon) ja täpläpöllön (Miller Canyon). Pöllöä paikalliset kutsuivat nimellä "Mexican Spotted Owl" ja se tultaneen splittaamaan rannikolla esiintyvästä täpläpöllöstä. Lisäksi bongasimme Chiricachua -vuorilta viiruselkäturpiaalin (Portal).

Kahta tavoitelajia emme nähneet eli montezumanviiräinen ja meksikontiainen jäivät seuraavaan kertaan.

Lokakuun 2017 Corvon (Azorit) matka toi kaksi maailmanpinnaa ja viisi WP-pinnaa. Marras-joulukuun retki Ecuadoriin on paljon tuottoisampi 90 uudella lajilla, olihan Erkki Virolaisen organisoiman kierroksen reitti varsin monipuolinen. Mindon alueelta niitä tuli 4, Galapagos-saarilta (8 päivän risteily + 4 päivää Isabelalla) 34 saarten 38 endeemistä lajista ja bonuksen vielä yksi ei-endeemi, Sani Lodgelta Amazonasilta 49 lajia (parhaina harpyija ja mustakaulakotinga) ja lopuksi Papallactan alueelta vielä kaksi uutta maailmanpinnaa.   

  

Tammikuussa 2018 edessä oli 16 päivän täysipainoinen Costa Rican lintumatka jolta tuli peräti 220 lisälajia. Matkalla pyrittiin mahdollisimman hyvin hoitamaan Costa Rican ja tämän lisäksi Länsi-Panamassa tai Etelä-Hondurasissa esiintyvät endeemit lajit. Vajaa 10 endeemiä iltahuutolistan lajia jäivät näkymättä ja itse menetin 2 lajia, kun en kovassa vesisateessa lähtenyt retkelle El Copal Lodgen maastossa.

 

Kolibreista saimme kaikki 17 kotoperäistä lajia hoidetuksi. Muita alueellisia endeemejä olivat: mustasaku, costaricanvarpuspöllö, panamanpöllönen, tummakehrääjä (äänteli lodgemme edustalla näkyvillä), keltasiipiaratti (itse kuulin vain lentoääntä), costaricanaratti, panamantrogoni, aprikoosiseppä, keltaniskatikka, viitaraitatikka, nicaraguantikka, punaorneero, viirurintaorneero, huppupuumuura, viirulakkimuura, tiheikkoluura (kuulimme vain sen ääntä), hopeaotsatapakulo (vain kuulin, toiset näki), okrapiivi (vain ääntä), latvuspiivi, nokipääsieppari, munkkitanssija (ssp aurantiacus), turkoosi- ja keltanokkakotinga, (valkokotingaa emme etsinnöistä huolimatta löytäneet), seppäkotinga, panamasrastas, rosvorastuli, laavarastas, kultakuve- ja isosilkkitilhi, verkko-, joki-, mustarinta-, okra- ja vuoripeukaloinen, costaricanvireo, liekki-,  mustaposki-, suruvyö- ja peukaloiskerttuli, vartio-, punaperä- (costaricensis, Cherrie's), hiiri-, sinappi- ja panamantangara, isojalka-, nokinaama- ja keltahoususirkku, tiaistangara, laavajunkko, kultakardinaali, costaricanmuurahaistangara, kultakulma-, rusolakki-, pisamaotsa- ja keltakruunumarjukka. Lisäksi mainittakoon pesivä ruuhinokka ja mahtava mayaketsaali.

Helmi-maaliskuun vaihteessa tätä Costa Rican matkaa seurasi lomamatka Thaimaahan, jossa näkyi muiden aktiviteettien ohessa yhteensä 9 lisälajia, 1 Bangkokissa ja 8 Krabin/Ao Nangin alueella. Elokuun merilintumatka Madeiralle tuotti pääkohteensa eli madeiranviistäjän. Lokakuussa perinteinen Azorien retki oli yllättävän tuloksekas WP-pinnojen (+12) kannalta, mutta maailmanpinnoja Corvo ja Flores eivät tarjonneet. Lisäksi paluu Manner-Portugalin kautta mahdollisti vielä yhden uuden WP-lajin (790!) näkemisen: Algarvessa oli amerikankyyryhaikara.

 

Helmikuun 2019 Etelä-Teksasin matka tuotti 20 uutta maailmanpinnaa. Monet näistä ovat helpostikin nähtävissä Meksikossa, mutta USA:n osalta ne ovat tavattavissa vain Rio Granden tuntumassa. Retken parhaita lajeja olivat trumpettikurki, kaktushiirihaukka, säämiskätimanttikolibri, hupputurpiaali, meksikontyranni, meksikonsirppimatkija, jukataninkaklattaja, punaliivikardinaali, sirkkasirkkuli, viheraratti, meksikonamatsoni, luolapääsky ja preeriankirvinen.

 

Maalis-huhtikuun kahden viikon Keski- ja Pohjois-Vietnamin kierros lisäsi maailmanpinnalistaan 61 lajia, joista parhaat on jo mainittu Erkki Virolaisen (retken järjestäjä) uutisissa. Toukokuun lopulla Egyptiin tehty WP-pinnamatka täytti toiveet neljästä uudesta WP-lajista, kun kiinanpikkuhaikara, arabianpikkutiira, savannihietakyyhky ja afrikankukaali näyttäytyivät. Arabihaukan menettäessa samaan aikaan IOC-lajistatuksensa, on WP-lajisumma nyt 792. 

 

Marraskuussa kolmen viikon laaja retkeily Madagaskarilla toi poikkeuksellisen hyvän saaliin kotoperäisten lajien muodossa. Samalla ylittyi 4.000 lintulajin rajapyykki, reilusti! Matkan 118:sta uudesta maailmanpinnasta peräti 100 oli kotoperäisiä (Madagaskarilla niitä on 108!). Joukossa oli monien harrastajien unelmalajeja, kuten kypärä- , tikka- ja pohjankiilavanga, sekä kelta-asitti ja madagaskarinkurppa. Näkemättä jäivät madagaskarintavi, vihersileppi ja madagaskarinmetsäkerttunen. 

 

Seuraavaksi suunnitelmissa oli Western Pacific Odyssey 2020 eli risteily Uudesta-Seelannista Japaniin maalis-huhtikuussa. Se keskeytyi ikävällä tavalla korona-pandemian seurauksiin (vrt. Erkki Virolaisen päivitys yllä). Vuodesta 2020 tulikin tästä syystä todellinen pettymysten vuosi maailmanpinnojen kerääjille. Eikä seuraavakaan vuosi ollut paljon parempi.

 

Lokakuussa 2021 yhdessä Erkki Virolaisen kanssa tehty matka Azoreille, São Miguelin, Terceiran ja Corvon saarille ei maailmanpinnalistaa kasvattanut. Myös WP-lisäykset olivat Azoreilla useasti käyneelle tiukassa. 'Amerikansuohaukka' sentään näyttäytyi Corvolla. Joulukuussa vielä vierailu Gran Canarialla, Kanarian saarilla, josta listalle saatiin ainakin toistaiseksi uuden lajistatuksensa säilyttänyt grancanarianpeippo. 

Vuosi 2022 käsitti lähinnä etelän rantalomakohteita, kuten Mallorca, Azorit ja Seychellit. Ensin mainitussa havaittiin lomailun ohessa sardinianharmaasieppo ja baleaarienkerttu, jotka olivat molemmat myös WP-lajeja. Kaksi viikkoa Azoreilla jäi listausmielessä tuloksettomaksi. Marraskuussa löytyivät kuitenkin kaikki Seychellien pääsaarten 12 endeemiä lintulajia ja merilinnut pikkuruskotiira ja pikkutropiikkilintu. Vuoden päätti lyhyt WP-lajimatka Barcelonaan ja Valencian alueelle - 4 lisälajia.

Kolme vuotta aiemmin koronan takia peruuntunut Läntisen Tyynenmeren risteily (Auckland - Yokohama, 29 päivää) toteutui viimeinkin maalis-huhtikuussa 2023. Ennen sen alkua toteutettiin 10 päivän retkeily Uuden-Seelannin Eteläsaarella. Viimeksi mainittu osio toi 20 uutta maailmanpinnaa ja itse risteily vielä 104 sen päälle. Näistä 9 (5 endeemiä) tuli Norfolkin saarelta (Australian hallinnassa), 25 (13) puolestaan Uudesta-Kaledoniasta (Ranskan dominio) ja 63 (pääosin endeemejä) Salomoninsaarilta (Nendo, Makira, Guadalcanal, Tetepare, Kolombangara ja Ranongga). Ranonggalla oli yksi uusi laji, ranongganrilli. Japanin merialueilla havaittiin 6 uutta lajia. Perille saapumisen jälkeen tehtiin tässäkin päässä oma lisäretki, ensin Mt. Fujin alueelle ja Karuizawaan, ja sitten vielä Riukiu-saarille, Amami Oshimalle. Honshulta lajeja lisättiin 5 ja Amamilta peräti 11.

 

Kesäkuussa oli aika palata taas Etelä-Espanjaan, mustakurkkumurria, kaunotiiraa ja sahelinvahanokkaa WP-pinnoiksi etsimään. Kaksi ensimmäistä löytyivätkin. Sahelin lajistoa etsittiin sitten laajemmin joulukuussa, Mauritanian pohjoisosista. Siellä havaittiin harmaapäälokki, etelänselkälokki, kaislamerimetso, sininiskahiiro, saharanaavikkokiuru ja liekkitikkanen. Näistä kiuru sekä WP-alueen ulkopuolella nähty sahelinkottarainen olivat maailmanpinnoja. Vuodenvaihteessa maailmanpinnalista kasvoi vielä noin 150 lajilla, IOC:n taksonomian muutosten päivittämisellä. WP-pinnoja on nyt 824.

Tammi-helmikuussa 2024 osallistuttiin Birding Sri Lankan organisoimalle lintumatkalle Sri Lankalla. Sen päätavoite oli havaita saaren kaikki 33 kotoperäistä lajia ja tämä toteutuikin, lintuopas Athula Sampathin uutteralla avustuksella. Lisäksi retkellä havaittiin 16 muuta maailmanpinnaa. Helmikuussa Islannista löytyivät amerikanpilkkasiipi ja punarintarastas.

 

Vuoden 2025 alussa wp-pinnabongausmatka Hollantiin tuotti eliksiksi tundrakuikan ja silmälasihaahkan. Wp-laji siperiantavi ja Saksan puolelta viikkoa aiemmin poistunut naurumatkija jäivät havaitsematta. Toukokuun turistimatka USA:n keskilänteen koostui lähinnä ystävien tapaamisista, mutta sen yhteydessä tehdyt linturetket kasvattivat kuitenkin maailmanpinnojen määrää viidellä tavallisella lajilla.

 

Loka-marraskuussa on luvassa kolmen viikon Brazil Birding Expertsin opastettu ryhmämatka Kaakkois-Brasiliaan. Koska kyseessä on ensimmäinen matka Brasiliaan, on uusia lajeja odotettavissa huomattava määrä. Saa nähdä, kuinka lähelle 5.000 lajia silloin päästään.   

 

 

Aulikki Nahkola                4.356                 

 

Clements. 2014: Heinäkuinen työmatka Ghanaan toi kolmisenkymmentä uutta lajia, vaikka maastoaikaa oli vain 11 tuntia. Kakumin metsässä parasta antia olivat viidakkoharlekiini, sepelkaijanen, pikkuraitahuuhkaja ja mustamehiläissyöjä. Keltapääkaljukas löytyi vakiopaikaltaan. 

 

Turkista marraskuun alussa 6 uutta lajia. Seuraavaksi joulukuussa Meksikoon, Yucatanin niemimaalle.

        

 

 

 

Juha Honkala                    4.295                  

 

IOC.  Maaliskuun 2015 vierailu Brasilian Tocantinsin linturikkailla seuduilla oli tuloksekas ja toi 10 uutta maailmanpinnaa, parhaina amazonianhanhi, pikimuura ja punaviiksikardinaali. Marraskuussa vuorossa oli Koillis-Brasilia, jossa onnistunut opastusmatka toi 19 lisälajia, parhaina brasilianpensastyranni, 'cearanaratti' ja 'boanovantapakulo'.  

 

Maaliskuun 2016 matka Ghanaan toi noin 45 uutta lajia ja marraskuussa lajimäärä kasvoi edelleen noin 135 lajilla Brasilian Amazonasilla. Manauksen pohjoispuolelta löytyi mm. kolme uutta kotingaa: oranssiharja- , härkä- ja guyanankirjokotingat. Lisäksi havainnot brasiliannäpsijästä ja raitatöyhtötikasta. Rio Negron saarilta (Anavilhanas) löytyi puolestaan muutamassa tunnissa 8 uutta puumuuralajia, venezuelanerakkokolibri ja rihmapyrstötanssija. Aina antoisan Brasilian maapinnoja on nyt 1.100+. 

 

Kevään 2017 Ugandan opastusmatka toi yllättävänkin monta uutta lajia: 161! Eniten kaivatut kenkänokka ja kongonpitta löytyivät ongelmitta. Mukavia onnistumisia olivat myös ruwenzorintöpösieppo, kongontöpösieppo, 'jamesoninmuurahaissieppo', säihkyuunilintu ja ugandanuunilintu. Kongontöpökerttunen näyttäytyi Buhomassa erityisen hyvin ja niin teki myös punavatsahaikara.

 

Marraskuun 2017 linturetki Saltan alueelle, Argentiinan luoteiskolkkaan, tutustutti uuteen Etelä-Amerikan suosikkialueeseen. Siellä olosuhteet vaihtelivat chacon +44C retkipäivistä (Taco Pozo) Andien 4.500 m korkean altiplanon (Tafi) vähähappiseen viileyteen. Retken 391 lintulajin listasta 192 oli uusia maailmanpinnoja ja 4.000 lajin raja saavutettiin ongelmitta. 

 

Sykähdyttävimpiä lajeja olivat:

 

Loissorsa (Salta), argentiinankuparisorsa (Salta), isonokikiitäjä, andienkolibri (Yavin yläpuolella), boliviankolibri (Yavin yläpuolella), andienkeräkurmitsa ( Cuesta del Obispo), andienkurmitsa (Yavin yläpuolella), vuorimetsäpöllönen, keltahelmipöllö (Calilegua NP), nokipalokärki (Taco Pozo), pensaskäärmekurki (Taco Pozo), kivikkotapakulo (Cuesta del Obispo), keikarinapsija (Buenos Aires), boliviantanssija (Calilegua), ruosteselkäsirkku (Yavin yläpuolella) ja lyijysirkku (Yavin yläpuolella).

 

Vuonna 2018 tein kaksi maailmanpinnoja tuonutta matkaa, molemmat kohteisiin, joissa oli jo aiemmin käyty. Ugandan kohteilta tuli 33 uutta lajia, joista parhaina Mubwindin suon (Bwindi Impenetrable Forest) raskaan kävelyretken kongonmetsäkerttunen, ruostemetsäkerttunen ja guineanmetsäkerttunen. Lake Mburon kansallispuistosta löytyi toivelaji riukupyrstöherttu. Myös Ruaha Chat, laji jolle ei vielä ole suomenkielistä nimeä, onnistuttiin näkemään Ugandan pesimäalueellaan.

Alkutalvella Luoteis-Argentiinassa (sikäläinen kevät) päästiin hyödyntämän edellisen (ensimmäisen) matkan kokemuksia. Matkalla havaittiin 366 lajia, joista 43 oli minulle Argentiinan pinnoja ja 20 kokonaan uusia lajeja. Hienoja onnistumisia olivat mm. 4.500 m korkeudesta löydetty punantinami, rubiiniamatsoni ja raitapöllö. Cordoban alueen paikalliset endeemit savuvirtaorneero ja pikkuvirtaorneero löytyivät vaivattomasti. Oikein mukavia olivat myös suolatasangon laidoilta löytyneet hiirityranni ja suolakkomonhiitta. Monten puoliaavikolta löydetty mustahilkkamonhiitta lämmitti sekin mieltä.

 

Maalis-huhtikuun 2019  reissu Brasilian Amazonakselle, Manauksen alueelle, kasvatti maailmanpinnojen määrää 34 lajilla. Alue on niin lajirikas, että uutta nähtävää on löydettävissä lähes loputtomasti. Matkajohtajan suosikkeja olivat Thamnophildae-heimon lajit eli 'antit', joista uusia oli peräti seitsämän - parhaina hienosti nähty isomuura ja muuten vain mielenkiintoiset helmisiipimuura, valkokurkkumuura ja karvapäämuura. Kolibreista ilahduttivat tulitopaasikolibri (3 yhtä aikaa Manacapurussa) ja oliivitäpläkolibri (Ilha Nova, Rio Solimoes). Harmaapääsurukki nähtiin Anavilhanasin kansallispuiston saariretkellä ja Presidente Figueiredosta löytyi maanappari.

 

Sadekausi oli hiljalleen loppumassa ja sää suosi retkeilyä, kunhan muisti juoda koko ajan. Sateet keskeyttivät vain yhden retkiaamun. Vastoinkäymisiä oli aika vähän. Manacapurun tiellä (täynnä kuoppia) sattunut rengasrikko vaurioitti myös vannetta. Se taottiin nyrkkipajassa nopeasti kuntoon, samalla kun ostettiin uusi rengas tuhoutuneen tilalle.

Maaliskuussa 2020 oli suunnitelmissa vuorossa Brasilian Rondonia. Tämänkin matkan esti, juuri ja juuri, korona-pandemia. Syksyllä yritettiin palata taas Luoteis-Argentiinaan, mutta... 

 

Vasta maaliskuussa 2022 koronan aiheuttama tauko lintumatkojen järjestämisessä viimein loppui ja Kon-Tikin tie vei  taas Brasiliaan, ensimmäistä kertaa Rondoniaan. Siellä onkin käytävä pian, koska tuskin missään luontoa hävitetään yhtä nopeasti. Matkalla kohdatuilla kahdella ympäristöpoliisin partiolla riitti töitä enemmän kuin tarpeeksi, laittomien hakkuiden perässä pysymiseksi. Hienoa luontoa on, mutta hetken päästä ei enää... Lisäksi luontokohteiden saavuttaminen vaikeutuu jatkuvasti ja vaatii enemmän ponnisteluja. Auto voi upota metsätiehen akseleita myöten, kuten tällä matkalla kävi, mutta ainahan ratkaisut löydetään.

 

Matkalla kohdattiin 48 ennestään näkemätöntä lintulajia, legendaarisimpina erittäin uhanalainen rondonianmuura ja sitä yleisempi pikipuumuura. Myös tällä listalla muidenkin onnellisten jäljittämä sihinärääkkiäinen paikallistettiin. Muita vaikeita tai suppean levinneisyyden maailmanpinnoja olivat amazonianviidakkohaukka, harmaapääaratti, rämeikköaratti, tummasuomuaratti, sininaamajakamari, idänviirulaiskuri, ruosteniskalaiskuri, okranaamanunna, raitavatsakipuaja, brasiliankerttupeukaloinen,'Uniform Treecreeper' ja 'Inambari Gnatcatcher' (näillä ei ole vielä suomenkielistä nimeä). Toki muidenkin uusien lajien joukossa oli hienoja lintuja, kuten esimerkiksi amerikanuikkukana!

 

 

 

 

Airi Nevalainen                 4.104                 

 

Clements. Viimeiset maailmanpinnat tulivat Suomesta ja Pohjois-Karjalasta: sepelrastas ja kenttäkerttunen kevätkesällä 2013, sekä valkopäätiainen vuoden 2016 alussa.  Kun maailmanpinnoja on paljon ja monesta maanosasta, kasvaa tili kuitenkin korkoa myös taksonomisten päivitysten kautta.

Airi poistui riveistämme vuosi Lassen jälkeen, elokuussa 2024. Moni linturyhmämatkoille osallistunut, joko matkailijana tai oppaana, muistelee Airia lämmöllä. Ne matkat hänen piti liikuntaongelmien takia lopettaa, vaikka muuten kiinnostusta ja kykyä olisi ollut.

 

Joensuusta ponnistanut Airi ehti nousta naisten maailmanpinnojen kärkeen, suhteellisesti lyhyellä harrastusurallaan. Miehensä omaishoitajana pitkään puurtanut nainen löysi uuden suunnan loppuelämälleen, osallistuttuaan vapaaopiston linturetkikurssilleni. Alun Pohjois-Karjalan retkeilyn jälkeen seurasivat säännölliset maailmanmatkat.

 

Airi ei ollut bongari, vaan laaja-alainen lintuharrastaja, jota kiinnosti myös muutontarkkailu. Aika pian harrastuksensa aloittamisen jälkeen, 24.3.1989, Airi näki Suomen ensimmäisen mustakiurun lentävän pulmusparvessa Pyhäselän jään päällä. Parvi laskeutui rantaan, lumesta vapautuneelle pälvelle. Me muut tulimme paikalle vasta Airin poistuttua. 

 

 

 

 

 

Jukka Harjula                    3.812

IOC. Pitkä on ollut tie maailmanpinnalistaajien joukkoon – edes 7 vuotta Keniassa ja 5 vuotta Etiopiassa eivät riittäneet 1000 lajin. Mutta 5 vuotta Kaakkois-Aasiassa auttoi vauhtiin ja 3.000 meni puhki Kapkaupungin avomeripurjehduksella 2008. Koska yhtään täysin hard-core lintumatkaa en ole tehnyt, lajeja kertyy hitaasti ”työn ja vaimon ehdoilla”, kuin raapaisuja sieltä täältä.

Vuoden 2022 lopulla onnistui onneksi kauan suunniteltu syntymäpäivämatka Costa Ricaan ja Panamaan. Tavoitteena oli löytää mahdollisimman monta uutta lajia ja pitää samalla mukana ollut vaimo koko ajan tyytyväisenä. Costa Rica osoittautui todella myönteiseksi maaksi monessa suhteessa, majapaikat olivat hyviä, vuokra-autolla 1.100 km (San Jose – Volcan Poas - La Paz Waterwalls – La Selva Biological Station – Arenal Observatory Lodge – La Ensenada (rannikolla) – Villa Lapas/Carara – Hacienda Baru – Paraiso Quetzal Lodge – Rancho Naturalisata – San Jose) onnistui hyvin ja 1-2 yötä majapaikkaa kohden riitti juuri ja juuri näyttämään suuren osan tavoitelajeista. 

Jos aikaa olisi ollut enemmäin, hieman pitempi oleskelu olisi ollut monessa paikassa tarpeen. Kahden viikon lajimääräksi tuli 324 ja yhteensä käytin paikallisia oppaita vain 6 kertaa, keskimäärin pari tuntia kerrallaan. Marraskuussa ilmat olivat vielä aika sateiset, mutta onneksi sade oli useimmiten pientä tihkua eikä se paljon häirinnyt.

Viisi yötä Panamassa ei lisännyt yhtään hintaa lentoihin ja kun löytyi vielä todella hyvä ja edullinen hotelli kaupungin läheltä lintualueen reunalta (Radisson Summit Rainforest Hotel), ylimääräinen kierros todella kannatti. Koska retkeily Panama Cityn lähellä on paljolti metsäteillä kävelyä, yksin lintujen näkeminen ja määrittäminen olisi ollut toivotonta. Kaikkien netistä löytämieni oppaiden päivätaksat olivat hieman yli 300 euroa, joten yksin matkustavalle tuli pian budjetti vastaan. Onneksi puolitoista päivää todella hyvän oppaan kanssa tuntui juuri ja juuri riittävän ja näin Panaman listalle tuli 180 lajia – ja eliksiä koko matkalta kertyi yhteensä 240.

Mieluisimmat havainnot olivat ehkä ihan alussa pienen kosken kivillä kaksi viherpistinkolibria ja amerikankoskikara. Varjokotingaa ei oltu La Selvassa nähty vähään aikaan lainkaan, mutta minua se tuli tervehtimään aivan pihamaamme viereen. Siniposkimuura, kaluunakäki ja kuningasjakamari olivat ehkä sykähdyttävimmät uudet tuttavuudet. Muuttajista kuusikerttuli, huppukerttuli ja rusoposkikerttuli olivat harvinaisia yllätyksiä.

Entä seuraavaksi? Olen yrittänyt etsiä hyviä lomareissupaikkoja, joista saisi paljon lajeja... Mutta yli 40 lajia antavat paikat ovatkin jo todella yllättävän harvassa eivätkä edes Bali, Gambia tai Karibian lomapaikat siihen helposti riitä. 4.000 lajia pysyy siis edelleen kaukaisena haaveena. Sillä välin on aikaa miettiä taksonomisia muutoksia ja niistä seuraavia lintujen suomenkielisten nimien muutostarpeita.

 

Teppo Viherkoski                 2.381   

 

Clements. Viimeisin matka vuodenvaihteessa 2021-2021 Thaimaaseen, Khao Lakin ympäristöön. Koska kyseessä ei ollut ensimmäinen vierailu maassa tai tuolla seudulla, uusia maailmanpinnoja löytyi vain 10. Parhaita niistä olivat sundantylli ja hartiahuivikyyhky, jälkimmäinen Similan-saarilta. 

 

Perille meno sattui olemaan juuri ennen Thaimaan koronakaranteenikäytännön tiukentumista. Tällä hetkellähän karanteenihotellissa joutuu pysymään viikon, ennen laajempia retkeilyjä. Viikon matkalle ei Thaimaahan siksi kannata mennä, ainakaan lintujen perässä!

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

KANSAINVÄLISIÄ UUTISIA

 

 

PETER KAESTNER - 10.000 LAJIA!!

 

Helmikuun 9. 2024 se sitten viimeinkin tapahtui. Maailmanpinnojen kerääjien äärimmäinen rajapyykki ohitettiin Mindanaolla, Filippiineillä, alan todellisen veteraanin Peter Kaestnerin (Kästner) toimesta. Peter aloitti vielä vanhoilla päivillään uudelleen opastetuille matkoille osallistumisen ja ylitti rajan IOC-taksonomian mukaisesti lukkisella eli suomenkielistä nimeä odottelevalla 'Orange-tufted Spiderhunterilla'. Blogin pitäjäkin on tämän melko vaatimattoman, mutta sympaattisen uuden lajin Boholin saarella havainnut. Toivotaan Peterille pitkää ikää ja antoisia linturetkiä jatkossakin!

 

Kaestner on tiettävästi ainoa 10.000 lintulajia maailmassa nähnyt ihminen. Jotenkin kuvaavaa lintuharrastuspiirien pimeämmille pohjavirtauksille on se, että heti ilmoituksen jälkeen eräs toinen harrastaja ilmoitti saavuttaneensa rajapyykin samana päivänä, muutamia tunteja aiemmin! Tästä hän kuitenkin perääntyi, kun hänelle oli huomautettu muutamista lajeistaan, jotka olivat tiettävästi olleet sukupuuttoon kuolleita jo kauan sitten. Samoihin aikoihin kaatui Surfbirdin sivuston maailmanpinnalista, ja muutkin heidän listansa - ainoa alusta, jonka päivittämiseen pääosa alan kärkiharrastajista on osallistunut. Tuhansia pinnatietoja katosi, eikä sivusto edelleenkään toimi. Kuten alta voi lukea, tämä ei ole ensimmäinen kerta kun ko. sivustoa on sabotoitu. Kateus saa jotkut näihin töihin, kuten niin usein on muissakin yhteyksissä nähty! 

 

 

RIP JON HORNBUCKLE

9.600 lajilla aikanaan eniten maailmassa lintulajeja nähnyt Jon Hornbuckle menehtyi valitettavasti Etelä-Ranskassa tapahtuneen auto-onnettomuuden seurauksiin keväällä 2018. Menetimme tarmokkaan ja avuliaan maailmanmatkaajan eikä Jon päässyt koskaan näkemään kuukkelia tai lapintiaista Suomen Lapissa, kuten oli suunnitellut ja näistä neuvoja kysellyt. Tämä on Phoebe Snetzingerin jälkeen jo toinen kerta, kun maailman listaykkönen kuolee äkillisesti auto-onnettomuudessa.

 

 ABA:N UUSI LISTAUSPÄÄTÖS

Lokakuussa 2014 American Birding Association (ABA) päätti, että luontoon palautetut kolme lintukantaa - Kalifornian kondori, keikarijalohaukka ja trumpettikurjen Floridan kanta ovat pinnakelpoisia. Keskeinen kriteeri on lisääntyminen luonnossa, joka esim. ensimmäiseltä lajilta on onnistunut 2000-luvun alusta lähtien. Kondorit pyydystettiin turvaan 1990-luvun alussa, mutta nyt niitä on vapaana yli 400 lintua. Kaikki yksilöt, istutetut ja luonnossa syntyneet, pyritään kuitenkin pyydystämään vuosittain terveystarkastusta ja mahdollista hoitoa varten (lyijymyrkytys). Asiasta on kiistelty pitkään, koska perinteisen ABA:n näkemyksen mukaan pinnakelpoisen lajin täytyisi tulla toimeen täysin omillaan. Tällä periaatteella esim. Suomen fasaani ei olisi listauskelpoinen. Äänestykseen (4-1) liittyneen keskustelun pääkohdat löytyvät osoitteesta http://listing.aba.org/rsec-vote-2014-04/

 

HUIJAUS!

 

Surfbirdsin listalla ykkösenä yli kuukauden keväällä 2014 kummitellut 'Neil Bostock' (9.200) on paljastunut sabotaasiksi. Neil Bostock, pitkän linjan brittiorni ja maailmanmatkaaja, ei itse tuota lukua ole listalle laittanut. Hänen identiteettinsä oli varastettu. Mainittakoon, että kerroin epäilyksistäni  maaliskuussa asianosaisille ja totuus selvisi 14.4. 

 

Jatkotutkimuksissa myös Sebastian Hogberg (8.016) ja Jon Jihiz (8.012) paljastuivat erään ruotsalaisen nettitrollin identiteeteiksi. Hän oli onnistua vakuuttamaan Surfbirdsin sivuston valvojan vielä tutkimusvaiheessa, mutta onneksi löysin netistä raskauttavaa tietoa ja tätä seurannut datayhteyksien syvempi analyysi paljasti totuuden. 

 

On mahdollista, että kaikki kolme väärää identiteettiä ovat sama henkilö. Nyt lista on luotettava, ainakin yli 6.000 lajia nähneen kärjen osalta.

 

HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ

http://www.club300.se : Retkiraportteja mm. tämän sivun ylläpitäjältä.

http://www.cloudbirders.com : Runsaasti matkaraportteja, pääosin linkin kautta.

http://www.bongariliitto.fi/linkit/retkikertomukset : Suomalaisia retkiraportteja, pääosin englanniksi.

http://www.surfbirds.com : Kattavin ranking maailmanpinnojen listaajista. Tilanteen voi päivittää itse.  

http://www.xeno-canto.org : Ilmaiseksi ladattavia lintuäänitteitä kaikkialta maailmasta mp3-formaatissa. Nettiyhteisön sivuille kaivataan myös suomalaisten äänitteitä!    

http://www.fatbirder.com : Monipuolista tietoa maailmalla matkaileville lintuihmisille.                                       

  

 

 

 

 

 

 

 

7.000 LINTULAJIA

Petri Hottola
 

Olen nyt nähnyt 7.082 lintulajia ja maailmanlistalla (www.surfbirds.com; ks. Life and year listers + World Life List) olin elokuussa 2014 sijalla 45. Aikaa on kulunut 5.000:sta (21.12.2005) 6.000:een (5.1.2010) lajiin neljä vuotta, mutta 6.000:sta 7.000:een (19.7.2014) lajiin enää kolme ja puoli vuotta.

 

Keskeinen menetelmä maailmanpinnojen keräämiseen tällä viimeisimmällä tuhatvälillä ovat olleet lintujen perässä tehdyt maailmanympärimatkat, joista viimeisin tuotti peräti 215 uutta lajia. OneWorld (varsinkin Global Explorer) ja Star –allianssien maailmanympäriliput (RTW) ovat olleet kustannustehokas keino vierailla samalla matkalla monissa kohteissa, ja erityisesti pitkien etäisyyksien Tyynen valtameren saarilla. Parhaimmillaan vierailu saarivaltiossa on RTW:n osana maksanut €50-100 lisää, kun pelkästään tuossa kohteessa Suomesta käynti olisi maksanut €2.500. En tiedä ketään muuta maailmanpinnalistaajaa, joka olisi samalla tavalla hyödyntänyt RTW-lippuja. Kokemuksen karttuessa olen oppinut yhdistämään lisälippuja varsinaiseen reittiin ja hyödyntämään vuokra-autojen ohella myös vesikuljetuksia.

Tyynen valtameren kohteet, erityisesti Japani, Mikronesia, Melanesia ja erinäiset kiehtovat Etelämeren saaret ovat olleet henkilökohtaisesti antoisimpia matkakohteitani. Monessa mielessä muistorikkain oli 2010 tehty luoteisen Tyynenmeren saaristokierros, Star Alliancen, Freedom Airin ja Go!Mokulelen lipuilla. Palaulla retkeilin seitsämällä (Koror, Ngermalk, Malakai, Arakabesan, Ngeruktabel, Ulong ja Babelthaup) saarella, osin venekyydeillä. Kaiken kaikkiaan tuohon matkaan sisältyi 33 lentoa, joista yksikään ei ollut myöhässä. Kahdesti lähdettiin 30-60 min etuajassa, kun kaikki lennolle lipun varanneet olivat jo paikalla! Tyynellä valtamerellä riittää ilmatilaa eikä ruuhkista tai viivästyksistä ole tietoakaan. Alla olevassa listauksessa ovat kaikki viisi maailmanympärimatkaa lentoreitteineen. 

OneWorld RTW 1 2009: Oulu – Helsinki – Tokio – Cairns – Port Moresby – Mt. Hagen – Port Moresby – Brisbane – Nadi – Kadavu – Nadi – Apia – Nadi – Honolulu – Kauai – Los Angeles – Lontoo – Helsinki – Oulu (18 lentoa). 

Star Alliance RTW 2 2010: Oulu – Helsinki – Frankfurt – Tokio – Okinawa – Tokio – Sapporo – Tokio – Guam – Yap – Koror – Yap – Guam – Rota – Saipan – Tinian – Saipan – Rota – Guam – Chuuk – Pohnpei – Kosrae – Majuro – Kwajalein – Oahu – Hilo – Oahu – Kahului – Oahu – San Francisco – Calgary – Lontoo – Helsinki – Oulu (33 lentoa). 

Oneworld RTW 3 2011: Oulu – Helsinki – Frankfurt – Hong Kong – Denpasar – Darwin – Brisbane – Port Vila – Luganville – Port Vila – Nadi – Taveuni – Nadi – Auckland – Papeete – Nuku Hiva – Ua Huka – Nuku Hiva – Papeete – Rangiroa – Papeete – Los Angeles – New York – Helsinki – Oulu (25 lentoa). 

OneWorld RTW 4 2013: Oulu – Helsinki – Hong Kong – Kota Kinabalu – Kuala Lumpur – Singapore – Darwin – Dili – Darwin – Brisbane – Cairns – Port Moresby – Hoskins – Port Moresby – Cairns – Brisbane – Los Angeles – Los Cabos – Dallas – Boston – Lontoo – Helsinki – Oulu (23 lentoa). 

OneWorld RTW 5 2014: Oulu – Helsinki – Tokio – Manila – Hong Kong – Chengdu – Hong Kong – Nadi – Honiara – Rennell – Bellona – Honiara – Brisbane – Nadi – Los Angeles – Lima – Chiclayo – Lima – Madrid – Helsinki – Oulu (20 lentoa).

Muut välillä 2010 – 2014 uusia lajeja tuoneet retket ovat kohdistuneet Ranskaan (Korsika), Portugaliin (Madeira), Etiopiaan, Intiaan (Kerala), Thaimaahan, Kiinaan (Hainan), Japaniin (Kioto ja Amami Oshima), Brasiliaan (NE-osat), Karibialle (Puerto Rico, Dominikaaninen tasavalta, Guadeloupe, Martinique, Cayman Islands, Bahama ja Kuuba) ja USA:han (Alaska ja Colorado). Retkiraportteja löytyy osoitteista www.club300.se, www.bongariliitto.fi ja www.cloudbirders.com.

Kesällä 2012 yhdistin USA:n ja Karibian kohteita samaan tapaan kuin RTW-matkoilla; Oulu – Helsinki – Reykjavik – Seattle – Anchorage – Kotzebue – Nome – Kotzebue – Anchorage – Denver – Miami – San Juan – New York – Reykjavik – Helsinki – Oulu (15 lentoa). Joulukuussa oli vuorossa Oulu – Helsinki – New York – Santo Domingo – San Juan – Fort-de-France – Pointe-a-Pitre – Santo Domingo – New York – Lontoo – Helsinki – Oulu (11 lentoa). Joulukuussa 2013 lensin reitin Oulu – Helsinki – München – Toronto – Miami – George Town – Havanna – Nassau – Freeport – Nassau – Miami – Montreal – Frankfurt – Helsinki – Oulu (14 lentoa). Kuten näistä reitityksistä voi päätellä, käyn nykyisin todella harvoin vain yhdessä kohteessa kerrallaan.

Kohdelajisto on listan karttuessa odotusti vaikeutunut, vaikka ns. helppoja ja runsaslajisia alueitakin on vielä käymättä, kuten Länsi-Afrikka. Siellä käynti viivästynee edelleen ebolaepidemian takia. Uusissa lajeissa on joka tapauksessa yhä enemmän maailman kaikkein uhanalaisimpiin kuuluvia lintuja, joiden elossa oleva kanta lasketaan pahimmillaan vain kymmenissä yksilöissä. Näitä ovat olleet mm. guaminluhtakana (Rota, Mariaanit), kuubanluhtakana (Kuuba), puertoriconamatsoni (Puerto Rico), tuamotunpyykyyhky (Rangiroa, Tuamotu-saaret), sidamonkiuru (Etiopia), abessiniankalliotasku (Etiopia), isotöpörastas (Kerala, Intia), tahitinmonarkki (Tahiti, Ranskan Polynesia), lymykerttu (Viti Levu, Fidzi), bahiantapakulo (Brasilia), balinkottarainen (Bali, Indonesia) ja mariaanienvaris (Rota, Mariaanit).

Pääsääntöisesti 2010 – 2014 matkat ovat sujuneet suuremmitta ongelmitta, tiukoista aikatauluista ja tavoitteista huolimatta. Kahdesti matka on kuitenkin keskeytynyt evakuointiin, kun olin loukannut itseni sairaalakuntoon. Havaijilla kaaduin teräväsärmäisessä laavakivikossa, onneksi vasta löydettyäni akiapolaaun! Jo ensimmäinen terveysaseman päivystyskäynti Mauin Kahuluissa maksoi $2.500, josta $1.000 oli lääkärin potilaskohtaista palkkiota. Papukaijapeippo ja töyhtöpeippo etsittiin silti jalka punaiseksi tulehtuneena, olihan tähän hankittu erityislupa. Kiinassa Hainanin saarella kompastuin vuoren rinteen jyrkässä portaikossa ja tulin jalka alle taittuneena alas. Sikäläisissä sairaaloissa ja hotelleissa sain rock-tähden kohtelun, mutta myös tuliaiseksi sairaalabakteerin. Molemmilla kerroilla Eurooppalaisen matkavakuutus kattoi kaikki kulut ja pääsin business-luokassa takaisin Suomeen, vain päivää ennen alkuperäistä suunnitelmaa. Suosittelen vakuutusta muillekin.

Kaiken kaikkiaan matkailun esteet ovat maailmalla vähentyneet. Perillä kohteissa on kokemuksen kasvaessa ollut yhä helpompi toimia. Enää en arkaile liikkua Japanissa junilla ja busseilla, joilla suurten metropolien ympäristöissä matka taittuu joutuisimmin. Virhearvioitakin tulee toki tehtyä, melkein päivittäin. Uudessa Britanniassa voitin väittelyn oikeudesta retkeillä kylän omistamalla metsätiellä, vaikka vastassa oli toistakymmentä hurjan näköistä melanesialaista. Taisivat nauttia pitkästä palaveristä ulkomaalaisen kanssa? Tajusin vasta illalla olleeni itse asiassa väärässä ja maksoin ’tietullini’ heille jälkikäteen. Jotkut maat ovat olleet erityisen vaikeasti lähestyttäviä, kuten Itä-Timor, jossa minua mm. kivitettiin, ja toiset taas ällistyttävän helppoja odotuksiin nähden, kuten Kuuba. Harvoin olen saanut niin ystävällisen vastaanoton kuin siellä. Edes koirat eivät haukkuneet perään, vaan heiluttivat häntiään.

Viime vuosina lisääntyviä ongelmia ovat tuottaneet entistä epäluotettavimmiksi muuttuneet lentoyhtiöt. Finnairin ohella tässä ovat ’kunnostautuneet’ Air France, Air Canada ja Fiji Airways. Finnairin tempaukset ovat maksaneet vuosittain useita satoja euroja ylimääräistä. Luvattuja palveluja ei aina ole ollut, kanta-asiakkaallekaan. Air France taas peruutti yhden lentonsa ilman kompensaatiota, pakottaen hankkimaan kaksi uutta lippua, ja korvaus tuli vasta Euroopan kuluttaja-asiamiehen toimiston avulla. Air Canada viivästytti matkaa peräti 34 h ja jätti minut ravinnotta, mutta Kanadan lainsäädäntö ei kuluttajaa suojaa, kuten Euroopassa tai USA:ssa. Fiji Airways taas jätti asiakkaansa Guadalcanalille oman onnensa varaan ja jouduin selvittämään itse tieni pois saarelta, Australian kautta jatkoyhteyksille. Siinäkään tapauksessa ei mitään ole tehtävissä, vaikka yhtiö ei velvoitteitaan hoitanutkaan. Lentoliikenteen peli on koventunut eikä asiakas voi enää luottaa tehtyihin sopimuksiin kuten vielä muutamia vuosia sitten.

8.000 lajia tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaiselta ja rahoitus epävarmalta. Jos vain mahdollista, tulen kuitenkin tuotakin tavoitetta kohti kulkemaan. Maailmassa on vielä monta paikkaa ja monta lintulajia (3.500 puuttuu yhä!) jotka olisi mielenkiintoista kohdata. Pallo tuntuu nykyisin paljon pienemmältä kuin ennen näitä maailmanympärimatkoja, mutta on se kuitenkin ihan riittävän suuri yhden vaivaisen ihmisen koluttavaksi.

 

MEGARARI-POTRETIT

Tällä kohtaa esitellään retkillä kohdattuja maailman harvinaisimpia lintulajeja.

 

 

Pari vuotta sitten 8.000 lajin katkaisuretken eli suuren Brasilian kierroksen paras havainto oli Rio Grande do Sulista löytynyt pieni talvehtiva pampaturpiaaliparvi (Pampas Meadowlark; Sturnella defilippi). Kun aikatauluni Argentiinassa antoi myöten ja ajaisin joka tapauksessa läheltä ohi, päätin käväistä yhdellä mahdollisella pesimäkohteella Buenos Airesin maakunnassa. Se olikin hyvä päätös, koska peltotiet olivat kuivia, paikka täysin rauhallinen ja ilta-auringossa viritteli pesintäänsä 4 koirasta, joista kahdella oli jo pari. Minuakin ne tulivat katsomaan, uteliaita kun olivat. Kuvassa vanha naaras, elokuussa 2023. Kuva: Petri Hottola.

 

 

Jos lintulaji elelee oikeastaan vain kahdella suurella suolajärvellä, tai oikeammin niiden rantavyöhykkeillä, ei ole ihme jos se on vaaravyöhykkeessä. Olkoonkin, että aluetta on 25.000 km2, kuten suolakkomonhiitan (Salinas Monjita; Neoxolmis salinarum) tapauksessa. Ne olivat yllättävän harvalukuisia Lago Salinas Grandesilla, jossa tämä yksilö on illalla syyskuussa 2023 kuvattu. Mainittakoon, että syötävää kyllä riittää. Pensaikot kuhisevat pieniä kärpäsiä joiden tavoitteena on ihmisen kohdatessaan päästä joko korvaan tai sieraimeen, kuten Australian takamaillakin. Kaunis lintu viritti rauhaisaan autoyöhön, retken toiseen, tähtitaivaan alla, Siriuksen hohtaessa kirkkaimpana. Kuva: Petri Hottola.

Pikkuvirtaorneero (Olrog's Cinclodes; Cinclodes olrogi) elementissään, Merlon Filo Serranolla, syyskuussa 2023. Laji on Argentiinan pienen esiintymisalueen endeemejä, Andeista itään olevalla eristyneellä vuorijonolla, joka ulottuu yli San Luisin ja Cordoban maakuntien välisen rajalinjan. Sen hyvä lentotuntomerkki on kaksivärinen siipijuova. Yleensä ne kuitenkin pyörivät kuin hiiret kivikkoisilla puroilla. Kuva: Petri Hottola.

 

Arka nokipalokärki (Black-bodied Woodpecker; Dryocopus schulzi) kuvattiin syyskuussa 2023 Bajo de Velizin alueella, San Luisissa, Argentiinassa. Lintu uskaltautui juomaan pienen, mutta raikasvetisen puron kivikkoon. Tikka on vaikeasti nähtävän maineessa ja vaarantunut pienellä Perusta Bolivian kautta Argentiinaan ulottuvalla elinalueellaan. Kuvauspaikan seudulla suurin sen ongelmista on Merlon 'ekoturismitaajaman' laajeneminen ja metsien raivaus puskutraktoreilla. Luonnonkasvillisuus hävitetään näin tuhansien uusien 'viikonlopun luontoparatiisien' tieltä. Siinä sitä on kiva grillailla ja lillua paljussa, luonnossa. Kuva: Petri Hottola.

'Amamintikka' (Owston's Woodpecker; Dendrocopos (leucotos) owstoni) elelee uhanalaisena ainoastaan Amami-Oshiman saarella Japanissa. Useimmat taksonomiat luokittelevat sen edelleen valkoselkätikan alalajiksi, mutta kuten kuvastakin näkyy, sen geneettinen eriytyminen on niin pitkällä, että lajistatusta on odoteltu jo pitkään. Valkoselkätikasta kaavaillaan muutenkin erotettavaksi useampaa eri lajia, ja tämä huhtikuussa 2023 kuvattu lintu on niistä selkein saari-endeeminen tapaus (Kuva: Erkki Virolainen).

 

Riukiunsatakieli (Ruykuy Robin; Luscinia komadori) on upea pikkulintu, jota tavataan ainoastaan Riukiu-saarten pohjoissaarilla. Se on nykyisin erotettu vain Okinawalla elävästä okinawansatakielestä (Luscinia namiyei), jolta mm. puuttuvat kuvassakin hyvin näkyvät mustat vatsakuviot. Kumpikin laji on nykyisin uhanalaistunut niiden biotooppeihin kohdistuvien matkailu- ym. 'kehityshankkeiden' seurauksena. Kuvan yksilö tarkkaili reviirilleen tullutta vierasta Amami-Oshimalla, Japanissa, huhtikuussa 2023 (Kuva: Erkki Virolainen).

Punaperätaskukoiras (Kurdish Wheatear; Oenanthe xanthoprymna) voi olla elokuussa aika rähjäisen näköinen. Laji ei ole uhanalainen, mutta sen pesimäalue on varsin suppea Turkissa, Iranissa ja Armeniassa, eikä lajia ole kovin helppo lintumatkailijan löytää. Tämä yksilö, 'varjonottokaverinaan' hyvin yleinen Eastern Black-eared Wheatear (O.melanoleuca), kuvattiin 2022 Turkin Nemrut-vuorella, 1.900 m korkeudella (Kuva: Petri Hottola).

 

 

Brasilianvirtaorneeron (Long-tailed Cinclodes; Cinclodes pabsti) tummaselkäinen espinhacensis -alalaji vai oma lajinsa, 'ciponvirtaorneero'? Tässä tapauksessa molemmat valinnat voidaan perustella. Kumpikin muoto on kotoperäinen, levinneisyydeltään pistemäinen, ja erot höyhenpuvussa, äänissä ja elinympäristöissä ovat jo olemassa. Lienee selvää, että jatkossa eriytyminen tulee vain kasvamaan, pesiihän toinen muoto Santa Catarinan ja Rio Grande do Sulin rajaseudulla, ja toinen Minas Geraisin Espinhaco-vuorilla, tuhannen kilometrin päässä. Tämä koiras valokuvattiin 29. syyskuuta 2021 Lapinha da Serrassa, Minas Geraisissa (Kuva: Petri Hottola).  

 

 

 

Brasilian Rio Grande do Sulin ruovikoissa piileskelee useita omintakeisia lintulajeja, kuten tässä tähyilevä pitkänokkainen pikkuruoko-orneero (Straigth-billed Reedhaunter; Limnoctites rectirostris). Nimensä mukaisesti se hylkii paksuruokoisia ruovikkoja, vaatien piikkiputkia (Eryngium) kasvavia kosteikkoja. Lajin levinneisyys on varsin suppea. Tämä koiras kuvattiin São Francisco do Paulassa, syyskuussa 2021 (Kuva: Petri Hottola). Mainittakoon, ettei ruokoviidakoiden lintujen näkeminen ole helppoa, koska määrät ovat pieniä ja kohteet vaikeita saavuttaa. Laulun kuuleminen onnistuu vähän paremmin.

 

 

Moni harvinainenkin kolibrilaji löytyy helpoiten ruokinnoilta. Tässä syyskuussa 2021 otetussa kuvassa (Petri Hottola) pikkuerakkokolibri (Minute Hermit; Phaethornis idaliae) nauttii tuoreesta sokerivedestä yksityisellä Marinha Augusto Ruschi -suojelualueella, Espiritu Santossa, Brasiliassa. Meren rantaan on 100 m. Kolibrilaji on keskimäärin alle 7 cm pituinen ja painaa vain 3 grammaa (kuvassa siis suurempi kuin luonnossa). Se on sinnitellyt vielä hyvin Itä-Brasilian rannikkometsissä, siitäkin huolimatta että metsät häviävät väestöpaineen alla. Niiden tilalle rakennetaan jatkuvasti laajenevaa asutusta. 

Etelä-Brasilian, Uruguayn ja Argentiinan rajaseutujen supistuvilla ruohostomailla elelevä pampamonhiitta (Black-and-White Monjita; Xolmis dominicanus) saalistaa hyönteisiä usein yhdessä laplatan- ja keltasuoturpiaaliparvien kanssa. Kuvan koiras kohdattiin syyskuussa 2021 Brasiliassa, Santa Catarinan Morro do Combaten vuoristotiellä (kuva: Petri Hottola). Siellä voi tuohon aikaan olla yöllä pakkasasteitakin. Paikalla oli myös naaras ja toinen pariskunta, sekä 26 laplatanturpiaalia.

Jo edesmennyt, mutta edelleen naisista eniten maailmanpinnoja (n.8.400) nähnyt Phoebe Snetzinger näki tämän linnun Madagaskarilla vähän ennen kohtalokasta auto-onnettomuutta marraskuussa 1999. Kyseessä on isotiaisvanga (Red-Shouldered Vanga; Calicalicus rufocarpalis). Sivun harrastajista sen ovat havainneet ainakin Erkki Virolainen ja Kari Haataja marraskuussa 2019 sekä Petri Hottola elokuussa 2008. Isotiaisvanga löydettiin vasta 1948 ja se on uhanalaistunut suppean piikkipensasbiotooppinsa kontrolloimattoman polttamisen seurauksena. Lintu on kuvattu Toliaran alueella (kuva: Mel).

Madagaskar tunnetaan omintakeisista linnuistaan. Eräs näyttävimmistä on tämä kypärävanga (Helmet Vanga; Euryceros prevostii). Laji on vaarantunut ja kärsii muiden saarten kotoperäisten lajien tavoin esiintymistietojen puutteesta ja suojelutoimien heikosta tasosta. Madagaskarin metsät muuttuvat puuhiileksi nopeaa tahtia. Kypärävangaa on lähes mahdotonta päästä näkemään ilman paikallisia oppaita ja erityisjärjestelyjä. Linnut on kuvattu pesällään Masoalan niemimaalla marraskuussa 2019 (kuva: Mel).

Unelmien sinilintu? Kyllä! Safiirikardinaalia (Blue Finch; Porphyrospiza caerulescens) loistavammin sinistä lintua ei helposti löydy. Eikä tätäkään piilottelevaa ja huolestuttavasti vähenevää lintua helposti näkemään pääse. Kuvan koiras on tallennettu syyskuussa 2019 Serra do Lajeadosin vielä säilyneellä kuivan savannin (cerrado) alueella, lähellä Palmasin kaupunkia, Brasiliassa (kuva: Petri Hottola).

Tämä pölyinen soratie Lagoa da Confusãon (Tocantins, Brasilia) länsipuolella tuotti melkoisen yllätyksen 24.9.2019. 250 sirkkusen sekarvessa, joka koostui 10 lajista, oli mukana myös yksi Etelä-Amerikan harvinaisimmista linnuista. Suosirkkunen (Marsh Seedeater; Sporophila palustris) on sellaisenaankin vähälukuinen ja uhanalainen (noin 1.000 yksilöä), mutta parvessa oli kolmen 'tavallisen' suosirkkusen lisäksi myös yksi zelichi-värimuodon koiras. Valkokaulainen ja punaselkäinen lintu näkyy upotuskuva A:ssa (varjossa) sivulta ja B:ssä (auringossa) takaa. Tätä muotoa pidettiin aiemmin omana lajinaan (Entre Rios Seedeater; Sporophila zelichi), eikä sen taksonominen status ole vieläkään aivan selvä. Näitä lintuja on arveltu olevan maailmassa 50-250 yksilöä, eikä zelichiä liene aiemmin tavattu tässä osassa Brasiliaa (kuvat: Petri Hottola).

Ruskovatsasaku (Chestnut-bellied Guan; Penelope ochrogaster) on Brasilian sakuista harvinaisin (noin 1.000 lintua). Sen pieni levinneisyysalue on pirstaloitunut nopeasti, kun metsiä on raivattu maataloudelle. Tämä lintu on kuvattu syyskuussa 2019 Ilha do Bananalin itäreunalla, Javaés-joella, Tocantinsin osavaltiossa. Siellä on pistemäinen erillisesiintymä. Kahden päivän kuluessa alueelta löytyi onneksi vielä viisi aikuista sakua ja kaksi maastopoikasta (kuva: Petri Hottola).  

Tämä kulokerttuli (Kirtland's Warbler; Dendroica kirtlandi) lauloi reviirillään Staley Rd:n varressa, Graylingissä (=Harjuksessa!), Michiganissa, kesäkuun 11. 2016. Laji oli lähellä sukupuuttoa 1970-luvulla (500 yksilöä), mutta tällä hetkellä tämän mäntytaimikoita suosivan metsäkerttulin kanta on kasvussa (5.000) ja levinneisyysalue laajenee. Menestys ei ole tullut halvalla. Yhtenä esimerkkinä, 89.000 hehtaaria metsää hoidetaan lajin biotooppivaatimusten mukaisesti, jatkuvasti monitoroituina suojelualueina (kuva: Petri Hottola).

Araripentanssijalla (Araripe Manakin; Antilophia bokermanni) on oma erityinen paikkansa maailman harvinaisimpien lintujen listalla. Hätkähdyttävästä värityksestään huolimatta se löydettiin vasta 1998, koska laji esiintyy vain osassa (28 km2) Chapada do Araripen ylänköä, Koillis-Brasiliassa. Sen kanta on noin 800 yksilöä ja elinpiiri uhkaa supistua rakentamisen seurauksena. Tämä kaunis koiras kuvattiin heinäkuussa 2015 (kuva: Jarmo Komi).

 

'Cearantöpökkä' (Ceara Gnateater; Conopophaga cearae) on myös Koillis-Brasilian viimeaikaisia löytöjä. Harvoin päivitettävät taksonomiat eivät sitä vielä tunnista ja lajista tiedetään toistaiseksi vähän. Esimerkiksi uhanalaisuutta voidaan vain arvailla. Kuvan lintu on valokuvattu (Jarmo Komi) heinäkuussa 2015 Serra do Baturitellä, hotelli Alto de Serran pihapiirissä. 

Preeriakahlaajan (Upland Sandpiper; Bartramia longicauda) (kuva: Petri Hottoloa) elintila on supistunut viime vuosikymmeninä, alkuperäisen preerian kadotessa Pohjois-Amerikassa gm-maissin viljelyn tieltä. Laji onkin nykyisin aiempaa hankalampi löydettävä erityisesti USA:ssa. Kuvan reviiriään vartioiva yksilö tavattiin heinäkuussa 2015 Missourin ja Iowan rajaseudulla, Nature Conservancyn omistaman Dunn Ranchin alueella.

'Trinidadinmomotteja' (Trinidad Motmot; Momotus bahamensis) tavataan Trinidadin ja Tobagon saarilta, lajin ollessa huomattavasti helpommin nähtävissä jälkimmäisellä. Kotoperäinen lintu on varovainen, mutta utelias, ja tulee usein katsomaan pitkään paikoillaan pysyvää, hiljaista tarkkailijaa, todettuaan ensin tämän vaarattomaksi. Tämä yksilö on kuvattu elokuun alussa Tobagolla (kuva: Petri Hottola), Grafton Estaten alueella. Lajin populaation kokoa ei tunneta. Tieteellinen nimi on harhaanjohtava, eihän laji esiinny Bahamalla.

Useat maailman kurjista ovat vähälukuisia, eikä mustakaulakurki (Black-necked Crane; Grus nigricollis) ole tästä poikkeus, vaikka se pesiikin varsin vähän asutetuilla seuduilla. Sen maailmankanta arvioidaan noin 10.000 yksilöksi, joista 6.600 on aikuisia. Kesäkuussa 2015 Ruoergain länsipuolelta, Itä-Tiibetistä, löytyi noin 10 pesivää paria, joista yksi tässä ruokailee ylängöllä, 3.000 metrin korkeudessa (kuva: Petri Hottola).

Lepinkäisistä suurin, Himalajan itäosissa hyvin harvinaisena tavattava 'tiibetinlepinkäinen' (Giant Grey Shrike; Lanius giganteus), on useimmissa taksonomioissa vielä kiinanisolepinkäisen (Chinese Grey Shrike; Lanius sphenocercus) alalaji. Näin ei jatkune pitkään, onhan se kooltaan eri sarjassa, varsin erivärinen (pää, selkä, vatsa, siivet, pyrstö) ja eri habitaateissa elävä kuin serkkunsa. Myös levinneisyys on eriytynyt. Tämä lepinkäinen on varsinainen jättiläinen, 6 cm isolepinkäistä pitempi ja huomattavasti isonokkaisempi. Kesäkuussa 2015 pesintään viittaava reviiri löytyi yllättäen läheltä Waqien kylää, Itä-Tiibetin ja Setsuanin rajamailta (kuva: Petri Hottola). Se oli vuoden ainoa löytö alueelta.

Harvoin valokuvattu (kuva: Petri Hottola) grenadantangara (Lesser Antilles Tanager; Tangara cucullata) osui kuvaajan etsimeen Grenadalla, Crochu Pointin alueella, heinäkuun lopussa 2015. Lajia tavataan paikka paikoin Grenadan ja St. Vincentin metsissä, ja se vierailee mielellään puutarhoissa ravintoa etsimässä. Grenadantngaraan ei tiettävästi kohdistu erityisiä uhkia, mutta lajin levinneisyys on suppea eikä populaation koosta ole olemassa mitään arvioita. Myös kannan mahdollisia muutostrendejä voidaan vain arvailla, tutkimustiedon puuttuessa.

Barbadoksen saarella, itäisellä Karibialla, elää yksi kotoperäinen lintulaji, 'barbadoksensirkku' (Barbados Bullfinch; Loxigilla barbadensis). Vaatimattoman värinen (koiras että naaras ovat saman väriset), mutta pirteä laji on yleinen asutuksen piirissä ja rannikon pensastoissa, mutta levinneisyydeltään hyvin suppea ja siksi altis esimerkiksi hurrikaanituhoille. Tämä lintu löysi herkullisen siemenen kanalan takaa Bridgetownin Lodge Roadilta (kuva: Petri Hottola).

Myös USA:n alueelta löytyy saariendeemi lintulaji, isopensasnärhi (Island Scrub Jay; Aphelocoma insularis) (kuva: Petri Hottola). Sitä tavataan ainoastaan Santa Cruzin saarella, Kalifornian rannikolla, ja lajin kokonaiskannan viimeisin arvio on ainoastaan 2.400 yksilöä. Ei ihme, että isopensasnärhi on tarkan seurannan kohteena, kuten tämänkin yksilön värirenkaat osoittavat. Lintu on kuvattu heinäkuussa 2015 Prisoners Harbor:n alueella. 

 

'Riukiunharjakotka' (Ruykyu Crested Serpent-Eagle; Spilornis (cheela) perplexus) (kuva: Erkki Virolainen) voidaan hyvinkin vielä todeta omaksi lajikseen, kun suvun taksonomiaa selvitetään edelleen. Pieni kotka on noin 100 yksilön kannallaan erittäin uhanalainen. Kuvan lintu on tavattu huhtikuussa 2015 Ishikagin saaren pohjoisrannikolta, sen toisella esiintymisalueella, Iriomoten saaren ohella.

Maailman varmuudella sukupuutolta säästyneiden tikkojen joukossa tummanpunertava okinawantikka (Okinawa Woodpecker; Sapheopipo noguchii) (kuva: Erkki Virolainen) lienee harvinaisin. Sitä on jäljellä alle 100 pesivää paria, Okinawan saaren pohjoisosassa, Yambarun metsä-alueella, jossa tämäkin yksilö on kuvattu maaliskuussa 2015. Okinawantikka on melko huomaamaton maassa ja puiden alaosissa ruokaileva laji, mutta luottavainen kun sen viimein kohtaa. 

Näyttävä okinawanluhtakana (Okinawa Rail; Gallirallus okinawae) (kuva: Erkki Virolainen) on toinen Okinawan pohjoiskärjen metsien kotoperäisistä lajeista. Niitä näkee varsinkin aamuhämärissä metsäteiden varsilla, kuten kuvan Terukubi-Rindolla, jossa luhtakanat tulevat lähelle, mutta ovat vaikeita kuvata valon vähäisyyden takia. Okinawanluhtakanan kannaksi arvioidaan nykyisin alle 500 aikuista yksilöä. Alueen metsien rakennushankkeet uhkaavat edelleen lajin tulevaisuutta, suojelutoimista huolimatta.

Uhanalaisten fasaanien joukossa harmaafasaani (Cheer Pheasant; Catreus wallichii) (kuva: Jarmo Komi) on sekä harvinaisimpia (jäljellä noin 3.500 yksilöä) että vaikeimmin havaittavia. Tämä helmikuussa 2015 Uttar Pradeshissa otettu kuva kertoo paljon harmaafasaanien kyvystä suojautua pensastoisiin ruohostoihin, vaikeakulkuisilla Himalajan rinteillä! Silti kontrolloimaton (ansa)metsästys ja alati lisääntyvä laidunnus ovat hävittämässä tämänkin hienon fasaanilajin sukupuuttoon.

Kanariantasku (Fuerteventura Chat; Saxicola dacotiae) (kuvat: Petri Hottola) on tyypillinen saariendeemi. Se esiintyy vain Fuerteventuralla, Kanariansaarten itäisimmässä osassa. Sen vaatimaa barranco-habitaattia uhkaa maanviljelys, turismi ja maansiirtotoiminta, siitäkin huolimatta, että samassa biotoopissa elävät myös muut saaren uhanalaiset lajit. Kuvassa vasemmalla harvemmin julkaistu maastopoikanen, ja oikealla sekä aikuinen naaras että koiras.

Joskus harvinaista lintulajia voi nähdä paljon yhdessä paikassa. Silmälasikurjen (White-naped Crane; Grus vipio) (kuva: Petri Hottola) 6.000 yksilön kannasta puolet talvehtii Japanin Arasakissa, jossa nämä linnut on kuvattu joulukuussa 2014. Ne viihtyvät yhdessä pienempien munkkikurkien (Hooded Crane; Grus monacha) kanssa ja kerääntyvät ruokintapaikoille. Myös jälkimmäinen laji on uhanalainen, 10.000+ maailman kannallaan.

Tämä kultakurkkuviheltäjä (Red-lored Whistler; Pachycephala rufogularis) (kuva: Jarmo Komi) on kuvattu heinäkuussa 2014 Etelä-Australian Gluepot -suojelualueella. Lajin 2.000 yksilön kokonaiskanta on nopeasti taantuva, mallee-metsien raivauksen, metsäpalojen ja laidunnuksen köyhdyttäessä sen jo ennestään kuivia asuma-alueita. Taustalla vaikuttanee ilmaston muutos. Kaunisääninen, mutta piilotteleva laji on biotoopissaan usein vaikeasti löydettävä.

Japaninhuppurastas (Izu Thrush; Turdus celaenops) (kuva: Petri Hottola) suojautuu lehvästöön keskipäivän kuumuudessa Japanin Izu-saariston Miyakejimalla. Lajin kanta romahti kun saarelle tuotiin siperiankärppiä, mutta tilanne näyttää nyt olevan tasaantumassa. Miyakejima on merestä kohoava tulivuori, joka purkautuu 20 vuoden välein, seuraavan kerran 2020, ja levittää väliaikoina myrkyllisiä kaasuja rinteilleen. Sen eläimistö ja ihmiset ovat sopeutuneet tähän. Saarelle pääsee Tokiosta lautalla.

Juhannuksen aikaan 2014 myös Miyakejiman saarella innokkaasti laulanut koreansirkkalintu (Pleske's Warbler; Locustella pleskei) (kuva: Petri Hottola) edellyttää löytyäkseen merimatkaa. Se pesii pienillä saarilla Venäjän kaukoidässä, Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa. Sopivin paikoin, kuten Miyakejiman Izumisakin majakalla, sen kanta voi olla tiheä. Lajin kokonaismääräksi BirdLife arvioi 3.500 - 15.000 yksilöä.

Kirjotiikerihaikaran (Fasciated Tiger-Heron; Tigrisoma fasciatum) uhanalaisuusarviota on hiljattain laskettu 'least concern' -luokkaan laajan levinneisyyden takia, vaikka sen maailmankanta laskettaneen vain tuhansissa yksilöissä. Laji on silti yhä vaikeampi löydettävä, Andien vuoristojokien laajenevan saastumisen seurauksena. Perun Amazonasilla, Pedro Ruizin pikkukaupungin ylä- ja alapuolella, sitä vielä kuitenkin helposti tapaa, kalassa kuohuvien koskien rannoilla (kuva: Petri Hottola, heinäkuu 2014).

Tonegawa-joen kosteikot Chiban prefektuurissa, Japanissa, ovat usean uhanalaisen lintulajin turvapaikka. Ruo'on latvassa paahtavassa helteessä laulava huppusirkku-koiras (Ochre-rumped Bunting; Emberiza yessoensis) on kotonaan loputtoman oloisessa ruokoviidakossa, naapureinaan kaksi paria yhtä harvinaisia idänkaislakerttusia (Japanese Swamp Warbler; Megalurus pryeri). Tässä ympäristössä kameran automaattitarkennuksen käyttö on lievästi sanoen haasteellista, tuulen saadessa ruohoston aaltoilemaan. Lintu on kuvattu kesäkuussa 2014 (kuva: Petri Hottola).

Romanttinen hetki iltapäivän auringossa. Rennellinrillipari (Rennell White-eye; Zosterops rennellianus) (kuva: Petri Hottola) nauttii toistensa läheisyydestä pensaan oksalla ja kuvaaja estää ritsapoikaa käyttämästä asettaan. Kaikki kotoperäiset metsälinnut ovat vaarassa kiinalaisten metsä- ja kaivosyhtiöiden laajentaessa operaatioitaan tällä syrjäisellä Salomoninsaarten alueella. Linnut on kuvattu heinäkuussa 2014, lähellä Tingoaa, saaren pääkylää.

Vain Korsikan vanhoissa vuoristohavumetsissä tavattava korsikannakkeli (Corsican Nuthatch; Sitta whiteheadi) (kuva: Petri Hottola) oli kesäkuussa 2014 ilahduttavan yleinen Col de Sorban alueella. Kuvan koiraslintu on juuri napannut mehevän hämähäkin.

Uhanalainen kuubansirkku (Zapata Sparrow; Torreornis inexpectata) (kuva: Petri Hottola) esiintyy kolmella alueella Kuubassa: kuvan lintu eli nimirotu inexpectata Zapatan suolla (250+ yksilöä), alalaji varonai Cayo Cocon saarella (yleinen) ja sigmani Guantánamossa (600-700). Niille kullekin on esitetty myös lajistatusta. Tämä yksilö on kuvattu joulukuussa 2013 La Turbassa, Zapatan alueella.

Samalla suolla asustaa toinenkin endeemi varpuslintu, kuubanpeukaloinen (Zapata Wren; Ferminia cerverai) (kuva: Petri Hottola). Pajusirkkumaisista biotooppivaatimuksistaan huolimatta laji on uhanalainen, löytyyhän sopivaa ympäristöä vain yhdeltä Kuuban suolta, Zapatan suojelualueelta. Kanta on tällä hetkellä arvioitu 667-1.666 lisääntymiskykyiseksi yksilöksi. Kuvan lintu on valokuvattu La Turbassa, jouluviikolla 2013.

Bahamanpääsky (Bahama Swallow; Tachycineta cyaneoviridis) (kuva: Petri Hottola) on aina ollut vähälukuinen, esiintyen nykyisin vain kolmella Bahaman saarella. Mäntymetsissä viihtyvän lajin kanta on taantunut alle 2.000 pariin, eikä sen talvehtimisalueita vieläkään varmuudella tunneta (Itä-Kuuba?). Keskitalvella linnut joka tapauksessa poistuvat jonnekin ja lajia on vaikea löytää pesimäalueiltaan. Vuodenvaihteessa 2013-2014 neljä yksilöä viihtyi kuitenkin kelopääskyjen seurassa Grand Bahaman Pine Ridge -kaatopaikan jätevallilla, saaren korkeimmalla, joskin kärpäsiä kuhisevalla näköalapaikalla. Viimeksi mainittuun lajiin selvinä eroina ovat syvähaarainen pyrstö ja siipien valkeat alapeitinhöyhenet.

'Bajanvarpuspöllö' (Baja Pygmy Owl; Glaucidium hoskinsii) (kuva: Petri Hottola) ei ole vielä saanut virallista suomenkielistä nimeä. Se esiintyy Meksikon Kalifornian niemimaan eteläosissa, vuoristojen yläosissa. Sitä pidettiin pitkään lännenvarpuspöllön (G.gnoma) eristyneena alalajina, kunnes DNA-analyysit paljastivat, etteivät ne ole edes lähisukulaisia. Pikkuruinen pöllö on harvinainen, uhanalainen ja huonosti tunnettu. Kuvan lintu tavattiin reviirillä Sierra La Lagunan vuorilla heinäkuussa 2013, noin 500 m lajin oletettua pesimävyöhykettä alemmalla korkeudella.

Rennellinmonarkki (Rennell Shrikebill; Clytorhynchus hamlini) (kuva: Markus Lagerqvist) on useimpien maailmanpinnalistaajien tavoittamattomissa. Sen kanta on vakaa ja laji melko yleinen, mutta rajoittuu eristyneelle Rennellin saarelle Salomoninsaarilla. Lintu on kuvattu varsin rankan lintumatkan (100 km metsävaellusta viikossa) yhteydessä kesällä 2013.

 

Keltajalkakyyhky (Yellow-legged Pigeon; Columba pallidiceps) (kuva: Markus Lagerqvist) on yksi tämän listan pitäjän unelmalajeista. Kauniin kyyhkyn levinneisyys on laajahko, käsittäen Bismarck- ja Salomoninsaaret, mutta laji on kaikkialla harvinainen. En päässyt sitä näkemään kesällä 2013 Uudessa Britanniassa, mutta yhden sentään kuulin. Tämä tosin varmistui vasta kesällä 2019, äänitteistä! Kuvan yksilö on kuvattu samaan aikaan toisaalla, Salomoninsaarten Makiran Hautassa, keltajalkakyyhkyn parhaalla tunnetulla esiintymisalueella.

Uhanalainen keltanokkarilli (Gizo White-eye; Zosterops luteirostris) (kuva: Markus Lagerqvist) kuuluu useiden pelkästään yhdellä Tyynenmeren saarella tavattavien rillilajien ryhmään. Kuten englanninkielisestä nimestä voi päätellä, sen kotisaari on Gizo Salomonin saarilla. Gizolla on jäljellä enää yksi neliökilometri luonnontilaista metsää ja lajin kanta lasketaan sadoissa. Ei kovin lupaavaa lyhytikäiselle varpuslinnulle...

Palmuaratti (Jandaya Parakeet; Aratinga jandaya) (kuva: Juha Honkala) alkaa olla jo vähälukuinen (alle 10.000). Kaunis papukaija on uhanalaistunut levinneisalueensa pirstaloitumisen (maa- ja metsätalous) ja lintukaupan myötä. Laji elää Koillis-Brasiliassa. Kuvan linnut ikuistettiin Craston rannikkometsässä, Estânciassa, Sergipen osavaltiossa.

Timorinkalastajaa (Cinnamon-banded Kingfisher; Todiramphus australasia) (kuva: Petri Hottola) tavataan ainoastaan Pienillä Sundasaarilla ja sielläkin vain paikka paikoin, erityisesti Itä-Timorin parhaissa suojelumetsissä (0-700 m). Reviiriään vartioiva yksilö kuvattiin heinäkuussa 2013 Lautemin piirikunnassa Itä-Timorissa, Nino Konis Santanan kansallispuiston tulvametsässä.

Riukiunkurppa (Amami Woodcock; Scolopax mira) (kuva: Petri Hottola) asustaa Japanissa Amami Oshimalla, parilla sen pienellä lähisaarella ja Okinawan pohjoispään Yanbarun metsäalueella. Se on suhteellisen helposti löydettävissä metsäteiltä purojen varsilta, vuorimetsien kosteammista osista, jossa käärmeet, ja erityisesti nk. 'kolmen sekunnin Habu' (odotettavissa oleva elinaika pureman jälkeen), tekevät kuitenkin jalan liikkumisen hieman riskialttiiksi. Kuvan lintu ruokaili elokuussa 2013 Amamin korkeimman vuoren Yuwanin rinteellä.

Riukiunrastas (Amami Thrush; Zoothera major) (kuva: Petri Hottola), on kirjorastaista suurin ja sukupuuton partaalla. Se esiintyy ainoastaan Riukiusaarten Amami Oshimalla. Lajin kannaksi on arvoitu alle 60 yksilöä ja todellinen määrä lienee korkeintaan 100. Viikonloppuna 10.-11.8.2013 näin Kinsakubarun metsäalueella kolme yksilöä (joista yksi tämä lintu on) ja japanilainen harrastaja valokuvasi samaan aikaan neljännen toisaalla saarella (Amami Natural Forest). Muuttoaikaan Amamillakin tavattavasta kirjorastaasta (Scaly Thrush; Zoothera aurea) paikkalintu riukiunrastas eroaa mm. täysin erityyppisen laulun sekä keltaisten suupielten ja koipien puolesta. Pyrstösulkia on vain 12 ja rinnan täplitys hyvin tiheä.

Jaavantyllistä (Javan Plover; Charadrius javanicus) (kuva: Petri Hottola) tiedetään toistaiseksi vähän. Laji on suhteellisen uusi ja taksonomisesti haastava löytö. Tyllien oletetaan esiintyvän Jaavalla ja sen muutamalla lähisaarella. Kokonaiskannasta on vaikea esittää arvioita, mutta se lienee pieni; laji on luokiteltu taantuvaksi ja uhanalaiseksi. Kuvan aikuinen koiras on digiskoupattu (pokkarilla ilman sovitetta) pesimäreviirillään Indonesiassa, Balin Teluk Penerusanilla kesällä 2012.

Kveekarimatkija (Brown Trembler; Cinclocerthia ruficauda) (kuva: Petri Hottola) on varsin omalaatuinen Pienten Antillien endeemi asukki. Kuvan lintu on kuvattu Guadeloupella (Maison de la Forêt) joulukuussa 2012. Osa taksonomisteista pitää tätä tremula -alalajia omana lajinaan. Linnun englanninkielinen nimi viittaa kveekarimatkijoiden tapaan värisyttää innostuessaan koko ruumistaan ja erityisesti siipiä.

Savufasaani (Siamese Fireback; Lophura diardi) (kuvat: Petri Hottola) on yksi näyttävimmistä Aasian fasaaneista. Se on taantuva ja vaikeasti tavoitettava laji, jonka pääesiintymisalue on Laosissa, Vietnamissa ja Kamputseassa. Maailmankannan arvioidaan kuitenkin olevan jopa 20.000-50.000 yksilöä.

Nämä linnut on kuvattu kesällä 2012 Thaimaassa, Sakeratin biosfäärialueella. Aamun koittaessa savufasaanikoiraat kuuluttavat reviirejään puiden lehvästön suojista, siipiään levitellen. Myöhemmin päivällä ne löytyvät parhaiten metsäautoteiden varsilta ravintoa etsimästä. Tiheästä metsästä savufasaaneja on lähes mahdoton havaita, jolleivat koiraat ääntele. Ruskeat naaraat käyttäytyvät hillitymmin.

Antillienviiriäiskyyhky (Bridled Quail-Dove; Geotrygon mystacea) (kuvat: Petri Hottola) on harvoin nähty Pienten Antillien kyyhkyskaunotar. Sen populaation koko perustuu arvailuihin, ollen todennäköisesti tuhansia, ja taantuva. Kuvan lintu on kuvattu joulukuussa 2012 Guadeloupen Corossolissa. Samoilta sijoilta näkyi mm. guadeloupenrastaita, guadeloupentikkoja, kveekarimatkijoita ja hiirikerttuleita.

Pienemmässä kuvassa vertailukohteena pronssiviiriäiskyyhky (Key West Quail-Dove; Geotrygon chrysia), myös joulukuulta 2012 (Rabo de Gato, Dominikaaninen Tasavalta). Lajipari on määrityksellisesti haasteellinen, mutta esiintyy yhdessä, marginaalisesti, vain Puerto Ricossa. 

Koillis-Brasiliassa on viime vuosikymmeninä tavattu useita tieteelle uusia lintulajeja. Tässä yksi niistä, naaras Sincorá Antwren (Formicivora grantsaui) (kuva: Juha Honkala), Chapada Diamantinan aleella maaliskuussa 2010 kuvattuna. Lajille ei ole vielä virallista suomenkielistä nimeä. Piilotteleva lintu löydettiin vasta 2007 ja se esiintyy harvalukuisena neljällä alueella Bahian osavaltion campo rupestre -biotoopissa (pensassavannien kivikkomäet). Kannan koosta ei ole käytännössä mitään luotettavaa tietoa.

Kuvan aikuinen rapulokki (Olrog's Gull; Larus atlanticus) (kuva: Petri Hottola) lepäili noin 250 lajitoverin seurassa Punta Rasan hietikolla, Argentiinassa, elokuun alussa 2009. Laji kuuluu mailman vähälukuisimpiin lokkeihin, noin 6.000 parin kannanarviolla, mutta luokitellaan (toistaiseksi) vain vaarantuneeksi - ei uhanalaiseksi.